Oroqinit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oroqinit
Merkittävät asuinalueet
 Kiina6 965
Heilongjiang
Sisä-Mongolia
Kielet oroqin
Uskonnot perinteiset uskomukset

Oroqinit ovat yksi kiinan virallisesti tunnustamista etnisistä vähemmistöistä ja kuuluvat niistä pienilukuisimpiin. Vuoden 1990 väestönlaskennan mukaan heitä oli 6 965. Suurin osa heistä asui Heilongjiangin ja Sisä-Mongolian alueilla. Oroqinit puhuvat tunguusikieliin kuuluvaa oroqinin kieltä. Jotkut kielitieteilijät pitävät sitä evenkin murteena. Oroqinit ovat läheistä sukua nanaille. Oroqin tarkoittaa vuoristokansaa tai poronhoitajia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oroqinishamaani Chuonnasuan valokuvassa vuodelta 1994.

Oroqinit polveutuvat tunguusikansoista, joita on ollut Mantšurian alueella jo vähintään 300-luvulta eaa. Nykyisille alueilleen heitä alkoi muuttaa 1600-luvulla heidän yrittäessään vältellä levittäytyvän Venäjän valtaa. Japani valloitti Mantšurian vuonna 1931 ja hyökkäsi muuhun Kiinaan vuonna 1937. Sodan sytyttyä oroqineja otettiin väkisin asepalvelukseen Japanin asevoimiin. Osa oroqineista piiloutui metsäalueille ja osa joutui japanilaisten perustamille keskitysleireille, joissa he joutuivat muun muassa osallistumaan orjatyöhön. Vuoteen 1945 mennessä oroqinien määrä olikin tippunut noin tuhanteen, mutta sittemmin heidän määränsä on jälleen kasvanut. Vuoden 1949 jälkeen Kiinan kommunistien toteuttaman kollektivisaation myötä oroqinien perinteinen metsästyselinkeino vaihtui maanviljelyyn ja eläintenhoitoon.[1]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oroqinit harjoittavat edelleen perinteisiä animistisia uskomuksiaan, joihin on tullut vaikutteita myös esimerkiksi buddhalaisuudesta, konfutselaisuudesta ja venäläisestä ortodoksisuudesta. Uskoon kuuluu esimerkiksi taivaanjumala Sangi, joka puuttuu ihmisten murheisiin ja rankaisee luontoa vahingoittavia. Kiina on koululaitoksen kautta yrittänyt hävittää perinteistä uskoa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b James S. Olson: An ethnohistorical dictionary of China, s. 267-270. Greenwood Press, 1998. ISBN 0–313–28853–4. (englanniksi)