Ordonnances ecclesiastiques
Ordonnances ecclésiastiques on Jean Calvinin vuonna julkaisema kirkkojärjestyksen säännöstö, jonka Geneven kaupunginraati otti käyttöön 1541. Säännöstö pohjautui Martin Bucerin suunnitelmaan ja sisältä yhteiskunnallisten ja kirkollisten elimien koordinoinnin. Säännöstön tavoitteena oli Geneven tekeminen kristilliseksi kaupungiksi. Calvin erottaa toisistaan hengellisen ja maallisen regimentin.[1]
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Säännöksessä kirkolliset, hallinnolliset ja poliittiset tehtävät kietoutuvat toisiinsa. Esimerkiksi julistetaan alkukirkon seurakuntajärjestys, joka on Kristuksen itsensä säätämä. Siinä on neljä virkaa: papit, opettaja, vanhimmat ja diakonit.[1]
Papit ja opettajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Papit ja opettajat muodostavat ”kunnianarvoisen seuran” (ransk. la vénérable compagnie), joka käytti hengellistä valtaa. Calvinin humanistis-evankelinen sivistysihanne sai ilmauksensa opettajissa, teologien, juristien ja humanistien muodostamassa yliopistokollegiossa. Pappien ja opettajien valitsemisen suorittivat käytännössä kaupungin viranomaiset.[1]
Kirkkokuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Vanhimmat” ovat kirkkojärjestyksen tyypillisin instituutio. Kaupunki jaettiin piireihin siveellisyyden valvomiseksi. Nämä siveyspoliisit naamioitiin kirkollisiksi virkamiehiksi Bucerin Krichenpflegereiden tapaan: virka perusteltiin Apostolien teoilla. Kahdentoista vanhimman valitsemisen suorittivat raadin kollegiot, jotka olivat täysin riippuvaisia maallisesta vallasta. He tapasivat papit viikoittain konsistoriossa ja päättivät kirkkokurista.[1]
Köyhäinhoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Diakonit huolehtivat köyhäinhoidosta. Sitä varten oli olemassa elimiä. Niiden kohentaminen vastasi kehotusta, jonka Martti Luther oli esittänyt esivallalle An den christlichen Adel-kirjassaan, sekä Frans I:n ja reformistien toimesta taphatunutta sairaaloiden perustamista ja vanhojen parantamista.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 2. Paavin jumalanvaltiosta uskonnonvapauteen. Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-057-4.