Orchestre Poly Rythmo de Cotonou

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Orchestre Poly Rythmo de Cotonou on Beninistä, Cotonousta kotoisin oleva yhtye. Se soittaa afrobeatia, funkia, soukousta ja muita tyylejä, jotka perustuvat usein vodunin rytmeihin. Ryhmää kutsutaan joskus nimellä "Tout Puissant" (suom. "Kaikkivaltias") Orchester Poly Rythmo do Cotonou.

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orchestre Poly Rythmo de Cotonoun perusti ensimmäisen kerran yhtyeen johtaja Clément Mélomé vuonna 1968 nimellä "Orchestre Poly-Disco" Cotonoun rannikkokaupungissa Beninissä.[1] Sen debyyttialbumi julkaistiin alun perin vuonna 1973.[2] 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkupuolelle ryhmä tallensi noin 500 eri musiikkityylistä kappaletta beniniläisille levy-yhtiöille.

Elpyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Popular African Music -yhtiö julkaisi yhtyeen tallenteista vuonna 2003 kokoelman,[3] jota seurasi The Kings of Benin Urban Groove Soundway Recordsin kanssa seuraavana vuonna.[4] Vuoden 2008 alussa Analog Africa -lehden julkaisemat kokoelmat toivat yhtyeelle suurempaa, maailmanlaajuista huomiota.[5][6][7][8] Tämä kiinnostus johti yhtyeen uudistamiseen, kansainväliseen kiertueeseen vuonna 2009 ja kahden uuden studioalbumin julkaisemiseen: Cotonou Club (2011)[9][10][11] ja Madjafalao (2016).

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudelleenjulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orchester Poly-Rythmo julkaisi aktiivisimman kautensa aikana useita tusinoita LP:itä ja singlejä. Seuraava diskografia viittaa vain viime vuosien julkaisuihin.

otsikko levy-yhtiö vuosi merkinnät
Nouvelle Formule… ACP-tuotanto noin 2000/2001 uusia tallenteita, ilman tyylillistä painotusta
Reminiscin´in Tempossa - African Dancefloor Classis Popular African Music 2003 Kokoelma soukous- ja salsa-kappaleita
The Kings of Benin Urban Groove 1972 – 80 Soundway Records 2004 Kokoelma ilman tyylillistä painotusta
The Vodoun Effect – Funk & Sato from Benin’s Obscure Labels 1972–1975 Analog Africa 2008 Kokoelma afrobeat-, funk- ja vodun-kappaleita, jotka olivat alun perin pienten beniniläisten yhtiöiden julkaisemia. Monet kappaleista perustuvat vodun-rytmeihin sato ja sakpata.
Echos Hypnotiques – From the Vaults of Albarika Store 1969–1979 Analog Africa 2009 Alun perin beniniläisten yhtiöiden julkaisemia afrobeat-, funk- ja vodun-kappaleita
Cotonou Club Strut Records 2011 uudempia tallenteita, pääasiassa afrobeatia, funkia ja vodunia
Cotonou Club / Radio Poly-Rythmo Sound d'Ailleurs 2011 Cotonou Clubin rajoitettu painos sekä bonus-CD Radio Poly-Rythmo, jossa live-äänityksiä, radioäänityksiä ja videoita
The 1st Album Analog Africa 2011 Vuoden 1973 albumin uudelleenjulkaisu. Levyn neljästä nimekkeestä kaksi on eri versioita verrattuna alkuperäiseen albumiin.
The Skeletal Essences of Afro Funk Analog Africa 2013 Kokoonpano 1969–1980
Madjafalao Because Music 2016 uudempia tallenteita

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Broughton, Simon: Benin's funk heroes: Orchestre Poly-Rythmo in Europe at last The Guardian. 14.1.2010. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  2. | Reviews | Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou The Quietus. 2.9.2018. Viitattu 9.3.2019.
  3. Popular African Music muzikifan.com. Viitattu 9.3.2019.
  4. The Kings Of Benin Urban Groove 1972-1980 - T. P. Orchestre Poly-Rythmo | Release Info | AllMusic AllMusic. Viitattu 9.3.2019.
  5. Rhythmo de Cotonou, Vol. 1: Vodoun Effect - Funk and Sato from Benin's Obscure Labels 1972-1975 - Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou Dahomey | Songs, Reviews, Credits | AllMusic allmusic.com.
  6. Male, Howard: Album: Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou, The Vodoun Effect, (Analogue Africa) The Independent. 21.12.2008. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  7. Echos Hypnotiques, Vol. 2 - Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou Dahomey | Songs, Reviews, Credits | allmusic.com. Viitattu 9.3.2019.
  8. Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou: Vol. 3: The Skeletal Essences of Afro Funk 1969-1980 - Spectrum Culture Spectrum Culture. 6.5.2013. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  9. Dusted Reviews: Orchestre Poly-Rythmo - Cotonou Club www.dustedmagazine.com. Viitattu 9.3.2019.
  10. Broughton, Simon: Benin's funk heroes: Orchestre Poly-Rythmo in Europe at last The Guardian. 14.1-2011. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  11. Denselow, Robin: Orchestre Poly-Rythmo: Cotonou Club – review The Guardian. 24.2.2011. The Guardian. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Orchestre Poly Rythmo de Cotonou