Operaatio Chastise

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Möhnen murtunut pato päivää operaatio Chastisen jälkeen.
Operaatio Chastisen aikana osittain tuhottu Ederin pato Saksassa. Kuva vuodelta 2004.

Operaatio Chastise oli toisen maailmansodan aikana toukokuun 16.–17. päivän välisenä yönä 1943 pommikoneilla toteutettu hyökkäys kolmea natsi-Saksan patoa vastaan. Operaation tarkoituksena oli tuhota Ederin pato, Sorpen pato ja Möhnen pato. Listerin ja Ennerpen padot olivat toissijaisina kohteina. Pommitustehtävä onnistui, vaikka Sorpen pato jäi ehjäksi. Suurimmat patojen murtumisesta aiheutuneet vahingot korjattiin nopeasti aiheutuneen tulvan jälkeen. Suurin fyysinen pidempiaikainen vaikutus oli viljavan maan ja karjan tuhoutuminen, mutta moraaliset vaikutukset olivat merkittäviä.

Operaation syyt ja taustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suunnitelmat patojen tuhoamiseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo vuonna 1937 RAF oli kiinnostunut Ruhrin teollisuusalueen patojen tuhoamisesta. Tuhoamalla padot RAF päätteli voivansa lamaannuttaa suuren osan Saksan sotateollisuudesta, joka oli hyvin riippuvainen patojensa tuottamasta energiasta. Operaatiota ei kuitenkaan ollut vielä siihen aikaan mahdollista, koska valtavien patojen tuhoaminen olisi vaatinut valtavat määrät räjähdysainetta, jonka kuljettaminen padolle olisi ollut lähes mahdotonta. Patoja ei siis voinut tuhota perinteisillä aseilla tai menetelmillä, minkä vuoksi suunnitelman toteuttaminen ei edennyt. Lisäksi siihen aikaan oli rauha.

Ruhrin alueella vuonna 1939 ylipormestari Dillgardt huomasi patojen olevan mahdollinen strateginen maali. Häneen oli tehnyt vaikutuksen Camille Rougeronin teos nimeltä Pommien kirous, jossa tätä mahdollisuutta oli pohdittu. Dillgardt arvioi oikein, että mahdollinen pommitus tehtäisiin toukokuussa, jolloin veden pinta olisi korkeimmillaan.

Dillgardt kirjoitti useita kertoja Wehrmachtille vaatien ilmatorjuntatykistöä, torpedoverkkoja, sulkupalloja ja savutuslaitteita. Huolta ei otettu vakavasti, vaikka alueelle sijoitettiin tilapäisesti joitakin ilmatorjuntatykkejä hänen rauhoittamisekseen. Lopulta tuntemattomaksi jäänyt kenraali lähetti jyrkän vastauksen, jossa totesi peitetysti ”jatkuvan veden korkeuden ilmoittamisen tarpeettomaksi”.[1] Padoille sijoitettiin muodollisesti muutamia 20 mm:n tykkejä.

Barnes Wallisin uudentyyppiset pommit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wallisin pommi. Imperial War Museum Duxford.
Pommin käyttötapa ja valojen toimintaperiaate.

Ilma-alusten ja lentokoneiden suunnittelija Barnes Wallis laati vuonna 1941 117 sivua käsittävän muistion natsi-Saksan sodankäymisen vaikeuttamisesta. Hänen päätelmiensä mukaan Kansallissosialistisen Saksan koko sodankäynti pohjautui ensisijaisesti teollisuuteen, joka taas pohjautui luonnonvoimien hyödyntämiseen. Wallisin mukaan oli tärkeää päästä hyökkäämään jo ketjun ensimmäistä lenkkiä, luonnonvoimien hyödyntämistä, vastaan. Britannian ilmavoimilta RAF:lta puuttui kuitenkin pommityyppi, jolla pystyttäisiin iskemään patoja tai kaivoksia vastaan, joten kenraalikunta näki Wallisin suunnitelmat epärealistisina.

Vuonna 1942 Wallis sai ajatuksen uudentyyppisestä pommista, jolla olisi mahdollisuus tuhota massiivisia patoja. Perusajatuksena oli se, että aivan kiinni padon betoniseinässä räjähtävä pommi voi olla selvästi pienempi kuin kauempana räjähtävä. Edelleen hän havaitsi, että lähellä patoa veteen uppoava pommi lähestyy vajotessaan patoa. Ratkaisuksi pommin pudottamiseen lähelle patoa muodostui pudotus tarkalta korkeudelta ja etäisyydeltä. Lieriömäinen pommi saatettaisiin pyörivään liikkeeseen jolloin se kimpoaisi veden pinnalla muutaman kerran hidastuen ja vajoten juuri ennen patomuuria. Mikäli korkeus ja etäisyys eivät ole tarkkoja, pommi joko uppoaa liian aikaisin tehottomana tai törmää patoon juuri lentokoneen ollessa sen yläpuolella.

Wallisin ideaa ei otettu innolla vastaan, vaan siihen suhtauduttiin epäilevästi ja Pommitusilmavoimien päällikkö Arthur Harris epäilikin, että Wallisin suunnittelemat pommit voitaisiin rakentaa vasta sodan loputtua. Wallis onnistui kuitenkin seuraavan vuoden aikana vakuuttamaan sotilasjohdon pommiensa realistisuudesta ja tarpeellisuudesta, minkä vuoksi varsinainen kehittelytyö saatettiin aloittaa. Testeissä Wallisin pommit toimivat hyvin, ja 1943 RAF perusti operaatiota varten aivan uuden yksikön, 617. laivueen.

Pudotuskorkeuden havaitseminen ratkaistiin valoilla jotka oli asennettu kulmaan siten, että niiden valokuviot yhdistyivät koneen lentäessä oikeassa korkeudessa. Etäisyys määriteltiin kuvissa näkyvien padon tornien avulla. Tornit ja niitä kohti lentävä pommittaja muodostivat kolmion. Tämän kolmion avulla voitiin laskea etäisyys ja rakentaa yksinkertainen tähtäin joka näytti milloin tornien näennäinen välimatka toisistaan on oikea suhteessa pommittajaan, jolloin se olisi oikealla etäisyydellä pommin pudottamiseksi. Kokeissa oikeaksi nopeudeksi pääteltiin 350 km/h ja korkeudeksi 20 metriä.[2]

Patojen tuhoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuun 17. päivää edeltävänä yönä 617. laivue hyökkäsi patoja vastaan 19 tehtävään muunnetun Avro Lancaster -koneen voimalla. Koneissa ei ollut tavanomaista pommikuilua. Sen paikalla oli pommin ripustin ja pyöritysmekanismi. Pommin pyörittämiseen käytettiin moottoria, joka normaalisti liikutti kahden konekiväärin keskitornia, joka nyt oli poistettu.

Ilmatorjunnasta huolimatta Hollannin ylilento onnistui ja pian lentokoneet aloittivat hyökkäyksensä patojen tuhoamiseksi. Möhnen patoa vastaan pudotettu ensimmäinen pommi jäi lyhyeksi, eikä aiheuttanut räjähtäessään padolle vahinkoa. Useita pommeja pudotettiin ja vasta viides mursi padon betonimuurin.

Seuraavaksi hyökättiin Ederin patoa vastaan. Muutaman yrityksen jälkeen sekin murtui.

Sorpen patoa vastaan jäi vain pari pommia, joista yksi osui, mutta ei rikkonut patoa.

Virallisesti patojen tuhoaminen vaati 1 294 kuolonuhria, joista puoli tuhatta oli saksalaisia ja noin kuusisataa itäisestä Euroopasta kotoisin olevia työläisiä. 617. laivue menetti yhdeksän Lancasteria, joiden miehistöistä 53 menetti operaatiossa henkensä ja kolme vangittiin.

Pommitustehtävä onnistui, mutta saksalaiset korjasivat padot siten, että jo kesäkuun lopussa ne tuottivat taas sähköä. Siten varsinainen vaikutus jäi pieneksi. Epäsuorat vaikutukset sen sijaan olivat merkittävämpiä. Näitä olivat häiriöt ruoan tuotannossa viljelysmaan ja karjan tuhouduttua, moraalinen vaikutus molemmin puolin sekä Wallisin kasvanut arvostus, joka johti viiden (Tallboy) ja kymmenen (Grand Slam) tonnin pommien valmistukseen.

Populaarikulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläisen ITV-televisioyhtiön tuottamaan sarjan Foylen sota jaksossa "Pikku pakolainen" esitetään rekonstruktiona miinan harjoituspudotuksia. Mukaan on liitetty myös alkuperäistä sodan aikaista arkistofilmiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paul Brickhill: Padonmurtajat. Otava, 1956.
  • Historia-lehti numero 2/2006 s. 36–41
  • Alistair Revie: Suuret taistelut maalla, merellä ja ilmassa. Karisto, 1976.
  • 16./17.05.1943 - "Operation Chastise"

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brickhill, s. 52.
  2. Revie, s. 320–323.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]