Nuorgrammatismi
Nuorgrammatismi on kielihistorian koulukunta, joka keskittyy kielten äännehistorian selvittämiseen. Se nousi suosituksi 1800-luvun lopulla, ja sen merkittävimpiä edustajia olivat tuolloin Karl Brugmann, August Leskien ja Hermann Paul. Suomessa huomattava nuorgrammaatikko oli E. N. Setälä.[1]
Nuorgrammatismin keskeinen teesi on Leskienin väittämä, että äännelait ovat poikkeuksettomia, lukuun ottamatta analogioita (eli sitä, että sanat muuttuvat samankaltaisten sanojen mallin mukaisesti, esimerkiksi epäsäännölliset verbien taivutukset muuttuvat säännöllisiksi). Näin pyrittiin luomaan luonnontieteellisen tarkka pohja äännehistorian tutkimukselle. Paulin teoksesta Prinzipien der Sprachgeschichte (1880) muodostui nuorgrammaatikkojen magnum opus ja samalla yksi kielentutkimuksen klassikoista.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Karlsson, Fred: Yleinen kielitiede, s. 40. Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-071-8.