Nonkonformistinen taide
Nonkonformistinen taide (ukr. неформальне мистецтво, neformalne mystetstvo) tarkoittaa Neuvostoliitossa syntynyttä epävirallista taidetta. Se tarkoittaa taidetta, joka 1980-luvun lopulle asti poikkesi virallisen linjan taiteesta. Nonkonformistisen taiteen tekijät eivät noudattaneet vuonna 1934 Neuvostoliiton kirjailijakokouksessa hyväksyttyä sosialistisen realismin taidemääritelmää.[1]
Epävirallisesta taiteesta ei kuitenkaan syntynyt varsinaista taidesuuntausta, eikä taiteilijoilla ollut yhtenäistä tyyliä, ideologiaa eikä maailmankuvaa. Taide ei ollut kaikille sen edustajille poliittisen toisinajattelun ilmausta, vaan yhdistävä tekijä oli yksilöllisen luovan ilmaisun vapauden vaatimus. Osa kuitenkin liittyi 1960-luvulla voimistuneeseen toisinajattelijoiden liikkeeseen.[1]
Nonkonformistinen taide Ukrainassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ukrainassa pidätettiin ja vangittiin Opanas Zalyvah’a ja Stefanija Šabatura ja monia muita poliittisesta osallistumisesta. Taide oli sallittua, kunhan se pysyi yksityisyyden piirissä. Julkisesti esitettynä sen edustajat saivat usein osakseen kostoa ja vainoa.[1]
Ukrainalainen nonkonformistinen taide sai alkunsa 1950-luvun puolivälissä Nikita Hruštšovin kaudella ”suojasään” vallitessa. Se versoi sosialistisen realismin sisällä, ja sen teemat olivat usein peräisin ukrainalaista kansantaiteesta. Kiinnostuksen kohteena olivat aiemmin kielletyt länsimaisen taiteen tyylit ja suuntaukset ja itämainen filosofia sekä Ukrainan 1920-luvun taide, ja taiteilijat kehittivät omia näkemyksiä ja ilmaisukeinoja.[1]
Toisinajattelijoiden aktiivisuus oli voimakasta Kiovassa ja Länsi-Ukrainassa, ja monet taiteilijat joutuivat oikeudenkäynteihin, sen sijaan Odessassa keskityttiin taiteellisiin kysymyksiin. Jo paljon ennen kuin nonkonformistien näyttely joutui Moskovassa vuonna 1974 aggression kohteeksi, odessalaiset taiteilijat Stanyslav Sytšov and Valentyn Hruštš asettivat 1967 teoksiaan näytteille Odessan oopperan edustalle. Teokset saivat olla paikallaan vain muutaman tunnin ennen poliisin puuttumista, mutta taiteilijat ehtivät esittää pettymyksensä virallisesti hyväksyttyyn taiteeseen ja tuoda julki virallisen ja epävirallisen taiteen eron.[1]
Toisinajattelijoihin vuosina 1965 ja 1972 kohdistuneiden toimenpiteiden aikana epävirallinen taide siirtyi maan alle, ja monet elivät kaksoiselämää: leipä tuli sosialistista realismia edustavalla taiteella ja epävirallista taidetta tehtiin salaa.[1]
Moskovassa pidettiin 1975 yksityisasunnossa ukrainalaisen epävirallisen taiteen näyttely, johon osallistuneista viidestä taiteilijasta – Feodosi Humenjuk Leningradista, Volodymyr Makarenko Tallinnasta, Vitali Sazonov ja N. Pavlenko Moskovasta ja Volodymyr Strelnikov Odessasta – neljä joutui asumaan kotimaansa ulkopuolella. Seuraavana vuonna näyttelyyn Moskovassa osallistui 16 taiteilijaa. Näin eri puolilla Neuvostoliittoa asuneet ukrainalaistaiteilijat saattoivat yhdistää voimansa. Mahdollisuus oli kuitenkin vain Moskovassa, sillä siellä työt olivat ulkomaisten diplomaattien ja kirjeenvaihtajien nähtävillä.[1]
Joidenkin taiteilijoiden teoksia päätyi länteen, samoin kuin kolme taiteilijaa, Volodymyr Strelnikov, Volodymyr Makarenko, Vitali Sazonov. Ensimmäisen kiertonäyttelyn lännessä järjesti amerikanukrainalainen Ihor Ciszkewych 1979–1980, toisen järjesti Daria Zelska-Darewytch 1982. Näytteillä oli Volodymyr Makarenkon, Vitali Sazonovin, Anton Solomuh’an ja Volodymyr Strelnikovin ensin Neuvostoliitossa ja emigroitumisen jälkeen lännessä tekemiä töitä. Heistä kolme oli paikalla avajaisissa.[1]
Neuvostoliittoon jääneet ukrainalaiset nonkonformistitaiteilijat eivät ennen 1980-lukua saaneet töitään esille julkisesti, mutta eräät viralliset kulttuurijärjestöt tukivat muutamia tunnetuimpia taiteilijoita, kuten Ivan Martšukia, ja heitä kutsuttiin 1987 epävirallisissa tiloissa pidettyihin näyttelyihin. 1988 Ukrainan taiteilijaliiton jäseneksi hyväksyttiin esimerkiksi Feodosi Humenjuk ja Ivan Martšuk. Virallisessa lehdistössä julkaistiin kirjoituksia Opanas Zalyvah’asta ja Volodymyr Lobodasta. Aikaa myöten ero virallisen ja epävirallisen taiteen välillä hämärtyi ja katosi kokonaan.[1]
Pietarissa on nonkonformistisen taiteen museo[2] Puškinskaja 10:ssä.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Daria Zelska-Darewych: Nonconformist art Internet Encyclopedia of Ukraine. 1993. (englanniksi)
- ↑ Jukka Mallinen, Matkailijan villi ja vapaa Pietari, Kansan uutiset 2.6.2019
- ↑ Suomalaiset yllättivät Pietarissa, (Arkistoitu – Internet Archive) Taidelehti, Kritiikit 6-07
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nonkonformistinen taide Wikimedia Commonsissa
|
