Neuvostoliiton 9. armeija

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Neuvostoliiton 9. armeija oli Neuvostoliiton puna-armeijan yhtymä, joka perustettiin toisen maailmansodan aikana ainakin kahdesti, talvisotaan ja itärintamalle. Armeija hyökkäsi talvisodassa Kantalahden ja Seesjärven välisellä alueella päätavoitteenaan Oulu.

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeija perustettiin 17. marraskuuta 1939 Vienan Kemiissä.[1] Talvisodan alkaessa 9. armeija oli keskitetty Vienan Kemiin ja se alistettiin 9. joulukuuta Stavkan johtoon[1]. Armeijan esikunta oli Juntusrannassa. Armeijan tehtävänä oli katkaista Suomi kapeimmalta kohdin valtaamalla Oulun-Kemin-Tornion alue. Armeija ryhmitti Sallaan kaksi divisioonaa, Suomussalmelle kaksi divisioonaa ja Kuhmoon yhden. Lisäksi Lieksan suuntaan oli varattu vahvennettu rykmentti suojaamaan sivustaa.[2]

Armeijan vasemman sivustan suojana oli patteristolla ja panssarivaunukomppanialla vahvennettu jalkaväkirykmentti 529, joka oli saapunut Tuulivaaraan marraskuun puolivälissä. Rykmentin tehtävänä oli sitoa ja lyödä vastassaan olleet suomalaisjoukot sekä vallata Lieksa, mikä katkaisisi Joensuun ja Kontiomäen välisen junaradan. Saamansa tehtävän mukaisesti rykmentti yli rajan Kivivaarassa 30. marraskuuta kello 7.[3] Suomalaisten erillisten pataljoonien 12 ja 13 sekä kevyt osasto 9:n torjumana rykmentti vetäytyi takaisin rajan taakse joulukuun lopulla.[4]

54. divisioonan tehtävänä oli tuhota rajaa puolustavat erillinen pataljoona 14 sekä erillinen komppania Kaasila ja vallata Kuhmo, joka oli samalla ensimmäisenä tavoitteena. Hyökkäystä tuli jatkaa Sotkamoon ja edelleen Kajaaniin ja Ouluun.[2] Divisioonan kärkenä hyökännyt jalkaväkirykmentti 118 ylitti valtakunnan rajan Laamasenvaarassa 30. marraskuuta kello 9.45 ja se saapui iltaan mennessä Riihivaaraan. Joulukuun alkupäivinä divisioonana kärkenä toiminut JR 118 saavutti Rastin tienhaaran.[5]

Tammikuun 1940 loppuun mennessä divisioona oli luopunut hyökkäyksestä ja linnottautunut tien varteen. Alueelle siirretty Suomen 9. divisioona sai 54. divisioonan tukikohdat eristettyä toisistaan helmikuun puoliväliin mennessä. Saarretun divisioonan avuksi lähetetyt hiihtojoukot tuhottiin. Mottien laukaiseminen oli edelleen kesken rauhan astuessa voimaan 13. maaliskuuta.[6]

9. armeijan painopistesuunnan taistelua johti XLVII armeijakunta, johon kuuluivat Suomussalmella hyökänneet 163. ja 44. divisioonat. Tehtävänä oli tuhota Suomen rajaa puolustaneet erillinen pataljoona 15 sekä rajavartio-osasto sekä vallata Suomussalmen tienristeysalue. Toisessa vaiheessa 163. divisioonan tuli edetä Hyrynsalmen ja Ylinäljängän suuntiin tavoitteenaan Puolanka, mistä 44. divisioonan tuli nopeasti edetä Pohjanlahden rannalle ja Ruotsin rajalle.[7]

Divisioona saavutti ensimmäisen tavoitteensa 7.-8. joulukuuta. Suomussalmelle 27. joulukuuta ja Alassalmelle 25. joulukuuta hyökänneet suomalaiset löivät 163. divisioonan joukot.[8] Saman aikaisesti Suomen taistelujohdossa vahvistui tieto 44. divisioonan saapumisesta Raatteen tielle.[9]

Armeija hajoitettiin talvisodan päätyttyä 5. huhtikuuta 1940[1].

Armeijaan liitettiin Kuhmossa toiminut ja sieltä 22. joulukuuta Kuolajärvelle siirtynyt erityinen armeijakunta[1], jonka alaisuudessa toimivat 88. ja 122. divisioonat.

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijan komentajina olivat[1]:

  • M. P. Duhanov 17. marraskuuta - 21. joulukuuta 1939
  • V. I. Tshujkov 22. joulukuuta 1939 - 5. huhtikuuta 1940

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijan taistelujoukkojen kokoonpano oli:

Itärintama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeija muodostettiin uudelleen kesäkuussa 1941 Odessan sotilaspiirissä, jolloin sen runkona oli 9. erillinen armeija. Armeijaan kuului kolme kivääriarmeijakuntaa, 2. ratsuväkiarmeijakunta sekä 2. ja 18. mekanisoidut armeijakunnat. Vuonna 1941 armeija kuului etelän rintamaan osallistuen raja-alueen taisteluihin Dnestrin, eteläisen Bugin ja Dneprin alueilla. Armeija osallistui tämän jälkeen puolustustaisteluihin Donin tasangoilla ja Rostovissa sekä vastahyökkäyksiin Rostovissa ja Barvenkovo-Lzovaiassa tammikuussa 1942. Vuodet 1942-1943 armeija puolusti Kaukasuksen aluetta, kunnes se lakkautettiin marraskuussa 1943.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 1, Talvisota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-911-9.
  • Manninen, Ohto: Talvisodan salatut taustat. Helsinki: Kirjaneuvos Ky, 1994. ISBN 952-90-5251-0.
  • Bonn, Keith E. (toim): Slaughterhouse: The Handbook of the Eastern Front 1941-1945. Bedford, Pennsylvania: The Aberjona Press, 1998. ISBN 0-9717650-9-X. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Manninen, Ohto s. 65
  2. a b Talvisodan historia osa 3 s. 209
  3. Talvisodan historia osa 3 s. 195
  4. Talvisodan historia osa 3 s. 200-201
  5. Talvisodan historia osa 3 s. 210-211
  6. Talvisodan historia osa 3 s. 210-249
  7. Talvisodan historia osa 3 s. 254
  8. Talvisodan historia osa 3 s. 281
  9. Talvisodan historia osa 3 s. 282
  10. Manninen, Ohto s. 69
  11. Manninen, Ohto s. 68
  12. Manninen, Ohto s. 86
  13. Manninen, Ohto s. 77
  14. Manninen, Ohto s. 78
  15. Bonn, Keith E. (toim) s. 312