Suppilokaktukset
| Suppilokaktukset | |
|---|---|
 Eriosyce subgibbosa subsp. nigrihorrida. Kukan tyvellä näkyy suppilokaktuksille ominaisia suomuja ja karvatupsuja. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Streptophyta |
| Kaari: | Versokasvit Embryophyta |
| Alakaari: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Luokka: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alaluokka: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kaktuskasvit Cactaceae |
| Alaheimo: | Cactoideae |
| Tribus: | Notocacteae |
| Suku: |
Eriosyce Philippi 1872 |
| Katso myös | |
|
|
|
Suppilokaktukset (Eriosyce) on 35-lajinen eteläamerikkalainen kaktuskasvisuku. Sen tieteellinen nimi koostuu kreikan sanoista erion 'villa' ja syke 'viikuna' ja viittaa villakarvan peittämiin hedelmiin. Kasvit kukkivat päivällä melkein mihin vuodenaikaan tahansa, ja kukkien pölyttäjinä toimivat hyönteiset ja kolibrit.[1]
Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suppilokaktukset ovat tavallisesti yksivartisia, enemmän tai vähemmän pallomaisia ja kooltaan vaihtelevia. Varren pituus vaihtelee senttimetristä metriin, läpimitta kahdesta 50 cm:iin. Varressa on 7-30 tai enemmän uurteita, ja uurteiden reunoilla on tavallisesti nystyjä. Kussakin kääpiöversossa eli areolissa on muutama piikki tai niitä on paljon. Pisimmillään ne ovat viiden sentin pituisia. Piikit ovat joko neulamaisia tai sukasmaisia. Juuristo on rihmamaista hajajuuristoa tai pääjuuri, joka voi liittyä varteen ohuen kuroutuman välityksellä.[1]
Suppilokaktusten suppilomaiset tai melkein putkimaiset kukat sijaitsevat varren latvan tuntumassa ja ovat väriltään keltaisia tai syvän karmiininpunaisia. Vartalon ja kukan tyvessä on paljon suomuja, joita vastapäätä on villamaisen karvan muodostamia tupsuja tai toisinaan harjasmaisia piikkejä. Suppilokaktusten hedelmä on ontto marja, jonka ontelossa on usein irrallisia siemeniä. Hedelmä on usein luonteenomaisesti villamaisen karvan peittämä ja avautuu tavallisesti tyveltään. Hedelmässä on myös jäljellä kuihtuneita kukan osia.[1]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suppilokaktuksia tavataan Andien rinteillä 3000 metrin korkeuteen asti Keski-Chilestä Etelä-Peruun ja Argentiinan luoteisosiin ulottuvalla alueella.[1]
Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suku Eriosyce, suppilokaktukset:[2]
- E. andreaeana
- E. aspillagae
- E. aurata
- E. bulbocalyx
- E. chilensis
- E. confinis
- E. crispa
- E. curvispina (?Neoporteria occulta) - mukulasuppilokaktus
- E. engleri
- E. esmeraldana
- E. garaventae
- E. heinrichiana
- E. islayensis - villasuppilokaktus
- E. krausii
- E. kunzei
- E. laui
- E. limariensis
- E. marksiana
- E. napina
- E. occulta
- E. odieri
- E. omasensis
- E. recondita
- E. rodentiophila
- E. senilis
- E. sociabilis
- E. strausiana
- E. subgibbosa
- E. taltalensis
- E. tenebrica
- E. umadeave
- E. vertongenii
- E. villicumensis
- E. villosa
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anderson E. F. 2001: The Cactus Family. - Timber Press. Portland, Oregon. ISBN 0-88192-498-9
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|