Nehëmah

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Nehemah)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nehëmah
Tiedot
Toiminnassa 1992
Tyylilaji black metal
Kotipaikka Chambéry, Ranska
Laulukieli englanti
Jäsenet

Corven,  laulu, basso, rummut
Sorghal,  sähkökitara

Entiset jäsenet

Eligor,  sähkökitara
Nocturnos,  sähkökitara
Anton,  sähkökitara
Oldar,  rummut
Dargon,  rummut
Glaurung,  rummut (live)

Levy-yhtiö

Avantgarde Music

Nehëmah on vuonna 1992 perustettu ranskalainen black metal -yhtye. Nimi tulee sumerinkielisestä sanasta Nehëmah, joka tarkoittaa Lilithiä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye perustettiin 31. lokakuuta 1992. Ensimmäinen demo, joka kantoi nimeä Light of a dead star nauhoitettiin kitaristi Eligorin kanssa kuitenkin vasta vuonna 1995. Yhtyeen toiveena kuitenkin oli pysyä underground-yhtyeenä, joten kyseisestä demosta valmistettiin vain 166 kopiota. Tämän jälkeen Corven jäädytti yhtyeen hetkeksi henkilökohtaisten ongelmiensa vuoksi. Syksyllä vuonna 2000 yhtye päätti palata musiikilliselle tielleen. Eligorin tilalle hankittiin Nocturnos, rumpaliksi valittiin Dargon ja Corven hoiti basson sekä vokalisoinnin. Maaliskuussa 2001 julkaistiin joitakin kappaleita vanhalta demolta paremmalla laadulla joidenkin ranskalaisien levy-yhtiöiden kautta. Kesällä yhtyeeseen liittyi kitaristi nimeltään Sorghal.

Talvella 2002 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen kokopitkä albumi Oaken Shield -nimisen levy-yhtiön kautta, joka kantoi samaa nimeä, kuin ensimmäinen demo, eli Light of a dead star. Julkaisuun kohdistunut kritiikki oli ylistävää, Nehëmahia ylistettiin muun muassa pitkästä aikaa ensimmäiseksi "true black metal" -julkaisuksi, jota ranskalainen yleisö oli odottanut jo vuosia.

Toinen kokopitkä Shadow From The Past...ia aloitettiin nauhoittamaan jo vuonna 2003 yhtyeen ollessa vielä osittain keikkailemassa syyskuusta lokakuun loppuun asti, kuitenkin kyseinen levy julkaistiin jo tammikuussa 2003.

Yhtyeen seuraava levy Requiem Tenebrae julkaistiin edelleen levy-yhtiö Oaken Shieldin kautta vuonna 2004 ja myöhemmin vuonna 2006 julkaistiin seuraava levy, In November Live..., joka nimensä mukaisesti sisältää lähinnä live materiaalia, kyseisen livelevyn julkaisi 7. lokakuuta Occultum Productions.

Yhtyeen on otaksuttu julkaisevan neljännen kokopitkänsä Avantgarde Musicin kautta tulevana vuonna 2007.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eligor − sähkökitara
  • Nocturnos − sähkökitara
  • Anton − sähkökitara
  • Oldar − rummut
  • Dargon − rummut
  • Glaurung − rummut (live)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Light of a Dead Star (1995)
  • Nehëmah (2001)

Kokopitkät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livelevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Splitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]