Nef-reaktio
Nef-reaktio on kemiallinen reaktio, jossa primäärinen tai sekundäärinen nitroalkaani hydrolysoituu emäs- ja happokäsittelyn jälkeen aldehydiksi tai ketoniksi. Reaktio on saanut nimensä amerikansveitsiläisen kemistin John Ulric Nefin mukaan. Hän raportoi reaktion vuonna 1894. Nef-reaktiota käytetään yleisesti hiilihydraattien ja muiden luonnonaineiden synteeseissä.[1][2][3]
Reaktion historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1893 venäläinen kemisti Konovaloff raportoi, että nitroalkeenien käsitteleminen voimakkaalla emäksellä ja tämän jälkeen sinkillä etikkahappoliuoksessa muodosti karbonyyliyhdisteen ja amiinin seoksen. Vuotta myöhemmin Nef julkaisi oman tutkimuksensa, jossa nitroalkaaneja käsiteltiin ensin voimakkaalla emäksellä ja tämän jälkeen rikkihapolla, jolloin tuotteeksi muodostui karbonyyliyhdisteitä.[2]
Reagenssit ja mekanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nef-reaktiossa voimakas emäs, kuten hydroksidi tai DBU, muodostaa primäärisestä tai sekundäärisestä nitroalkaanista nitronaatti-ionin. Tertiäärisistä nitroalkaaneista ei voi muodostua nitronaatti-ionia eivätkä ne siis reagoi Nef-reaktiolla. Tämän jälkeen nitronaatti-ionin negatiivisesti varautuneet happiatomit protonoituvat voimakkaasti happamissa olosuhteissa. Tämän jälkeen vesimolekyyli reagoi elektrofiilisen kaksoissidoksella typpeen sitoutuneen hiiliatomin kanssa additioreaktiolla. Kahden protoninsiirron jälkeen muodostuvasta välivaiheesta eliminoituu vettä ja lopuksi alifaattinen nitrosoalkoholi hajoaa dityppioksidiksi ja karbonyyliryhdisteeksi. Nef-reaktion huono puoli on se, että se vaatii sekä erittäin vahvan emäksen että hapon käyttöä, mikä voi johtaa sivureaktioihin.[1][3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Michael B. Smith & Jerry March: March's Advanced Organic Chemistry, s. 1079–1080. John Wiley & Sons, 2013. ISBN 9780470462591. (englanniksi)
- ↑ a b Jie Jack Li, E. J. Corey: Name reactions for functional group transformations, s. 645–650. Wiley-Interscience, 2007. ISBN 978-0-471-74868-7. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.11.2015). (englanniksi)
- ↑ a b Thomas Laue & Andreas Plagens: Named Organic Reactions, s. 210–211. John Wiley & Sons, 2005. ISBN 978-0-470-02644-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.11.2015). (englanniksi)
- ↑ Tsutomu Ishikawa: SuperBases for Organic Synthesis, s. 78. John Wiley and Sons, 2009. ISBN 9780470518007. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.11.2015). (englanniksi)