Nathan Gale
Nathan Gale (11. syyskuuta 1979 – 8. joulukuuta 2004) oli ohiolainen mies, joka tappoi ampumalla useita ihmisiä Damageplan-yhtyeen konsertissa vuonna 2004. Gale sai ampumavälikohtauksen yhteydessä surmansa poliisin luodista.
Gale valmistui Marysville High Schoolista vuonna 1998. Helmikuusta 2002 marraskuuhun 2003 hän palveli Yhdysvaltain merijalkaväessä. Hän pelasi myös nuoruudessaan amerikkalaista jalkapalloa.
Joulukuussa 2004 Gale ampui Damageplanin keikalla Alrosa Villassa, Columbuksessa kitaristi Dimebag Darrellin ja kolme muuta ihmistä. Hän myös haavoitti kahta. Poliisi joutui ampumaan Galen kuoliaaksi. Teon motiivia ei tiedetä. Galen tiedetään olleen Pantera-yhtyeen fani, ja jotkut silminnäkijät ovat kertoneet, että Gale huusi jotakin Panteran hieman aiemmin tapahtuneesta hajoamisesta ennen ampumista. Galen surmaama kitaristi Dimebag Darrell kuului aiemmin Panteraan.
Galella oli mielenterveydellisiä ongelmia, joihin hän sai myös lääkitystä. Hänellä oli aiemmin todettu paranoidinen skitsofrenia[1]. Monet Galen tunteneet kertoivat teon jälkeen, että Gale oli usein väittänyt Panteran varastavan hänen kirjoittamiaan lauluja.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Esterbrook, John: Mom Of Concert Killer: He Was Sick CBS News. 16.12.2004. Viitattu 14.5.2006. (englanniksi)