nWo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

New World Order (nWo) oli yksi amerikkalaisen vapaapainin kuuluisimpia ryhmittymiä.

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

nWo sai alkunsa vuonna 1996 WCW:n Bash at Beach -tapahtumassa, jossa Scott Hall ja Kevin Nash ottelivat Randy Savagea, Lex Lugeria ja Stingiä vastaan. Ottelun lopussa Hulk Hogan juoksi kehään antamaan Leg Dropin Randy Savagelle. Ottelun jälkeen Hogan piti puheen, jossa hän kertoi vihaavansa faneja ja tehneensä kaiken rahasta. Näin nWo syntyi ja Hulk Hoganista tuli Hollywood Hogan, ilkeä, petollinen ja manipuloiva mies.

Jakaantuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

nWo kasvoi ja kuihtui jatkuvasti. Se myös jakautui kahdeksi Kevin Nashin ja Hulk Hoganin keskinäisen vihoittelun takia. Jakaantumisessa syntyi nWo Wolfpac (Kevin Nashin johtama) ja nWo Hollywood (Hulk Hoganin johtama). Lukuisten kieroiluiden ja taisteluiden jälkeen nämä kaksi ryhmittymää yhdistyivät jälleen, kunnes nWo lakkautettiin vuonna 2000 ja WWF osti WCWn vuonna 2001.

Paluu ja Hoganin ero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2002 alussa nWo palasi WWE:hen. Sen muodostivat nyt Hollywood Hulk Hogan, Scott Hall ja Kevin Nash. WrestleMania X-8:ssa Hulk Hogan kohtasi Dwayne Johnsonin (The Rock) ja Scott Hall kohtasi Stone Cold Steve Austinin. Scott Hall hävisi Stone Coldille, kuten myös Hulk Hogan. Hulk Hogan oli kuitenkin hyvä häviäjä ja kätteli The Rockin kanssa. Scott Hall ja Kevin Nash eivät pitäneet tästä ja he hyökkäsivät Hulk Hoganin kimppuun, jolloin The Rock tuli pelastamaan tilanteen. Lopuksi Hogan ja Rock poseerasivat faneille ja Hulk Hogan lähti nWo:sta.

Miehistön vaihto ja nWo:n tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hulk Hoganin eroamisen myötä Kevin Nashista tuli nWo:n uusi johtaja. Hoganin tilalle otettiin entinen nWo:n jäsen, X-Pac (Sean Waltman). Muita liittyjiä olivat muun muassa Ric Flair, Booker T, Big Show (Big Show oli myös WCW-aikoina jäsenenä nimellä The Giant.) ja paluun tehnyt Shawn Michaels. Scott Hall erotettiin kuitenkin WWEstä pian, ja Nash loukkaantui jatkuvasti. Johtuen näistä sekoista koko nWo:n taru päättyi vuoden 2002 kesällä.

Viimeksi new World orderin paluuta huhuttiin vuoden 2006 syksynä, kun tuli kuluneeksi 10 vuotta sen ensimmäisestä tulemisesta. New World orderin oletettiin asettuvan uudelleen muodostettua D-Generation-X -ryhmittymää vastaan. nWo'n kokoonpanossa oletettiin ainakin olevan Hulk Hogan, mutta muita alkuperäisjäseniä ei uskottu näkyvän. Yhden paikan uskottiin täyttävän Harry Smith, legendaarisin British Bulldogin poika. Huhut osoittautuivat kuitenkin vääriksi.