My Lain verilöyly

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
My Lain verilöylyn uhreja, Ron Haeberlen valokuva
Vietnamilaisia naisia ja lapsia My Laissa. Heidät ammuttiin muutamia sekunteja tämän kuvan ottamisen jälkeen.
Yhdysvaltalaisten sotilaiden tappama mies ja lapsi
Tapettuja siviilejä palavan asumuksen edessä

My Lain verilöyly oli Vietnamin sodan aikainen yhdysvaltalaisten sotilaiden toteuttama vietnamilaisten siviilien joukkomurha, joka tapahtui 16. maaliskuuta 1968.[1] Amerikkalaiset joukot surmasivat satoja aseettomia vietnamilaisia siviilejä, joista suurin osa oli naisia ja lapsia. Tapauksesta tuli Yhdysvaltojen Vietnamissa tekemien sotarikosten symboli, ja se herätti laajalti suuttumusta maailmalla. Lisäksi se vähensi Vietnamin sodan kannatusta Yhdysvalloissa.

Verilöyly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Americal-divisioonan 11. prikaatin C-komppania saapui Vietnamiin joulukuussa 1967. Heidän ensimmäinen kuukautensa sujui suhteellisen rauhallisesti ilman suoraa viholliskosketusta.

Komppanianpäällikkö, kapteeni Ernest Medina, oli huonoissa väleissä joukkueenjohtajansa, vänrikki William Calleyn kanssa, ja nöyryytti tätä usein julkisesti. Calley oli liipaisinherkän ja yli-innokkaan johtajan maineessa, ja hän oli sekä ylempiensä että joukkueensa epäsuosiossa. Hän oli kiistatta rohkea, mutta epäpätevä johtaja, eikä kyennyt hallitsemaan miehiään. Jatkuva kiusaaminen ja nöyryyttäminen olivat myös heikentäneet hänen moraaliaan.lähde?

Vietkongin 48. pataljoona suoritti useita hyökkäyksiä Quang Ngaissa Têt-hyökkäyksen aikaan tammikuussa 1968. Yhdysvaltojen tiedustelu päätteli, että vetäytymisen jälkeen 48. pataljoona piilotteli Son Myn kylässä. Kylän sisällä sijaitsevia pienoiskyliä – jotka amerikkalaiset tunsivat nimillä My Lai 1, 2, 3 ja 4 (epävirallisesti ”Pinkville”[1]) – epäiltiin pataljoonan suojelemisesta. Pienoiskyliä vastaan alettiin valmistella suurhyökkäystä. Kapteeni Medinalta oli kysytty, miten siviilien kanssa tulee menetellä, mutta hänen vastauksensa jäi epäselväksi.[1]

Ennen hyökkäystä C-komppania partioi My Lain kylien läheisillä alueilla ja kärsi jatkuvia miehistötappioita tarkka-ampujien, miinojen ja erilaisten ansojen seurauksena. C-komppania myöskin menetti suositun kersantin Vietkongin ansaan juuri ennen hyökkäystä. Miehet olivat järkyttyneitä, vihaisia ja turhautuneita, koska vihollinen oli näkymätön ja kosto täysin mahdotonta.lähde?

16. maaliskuuta sotilaat olivat varautuneet suurhyökkäykseen, mutteivät löytäneet kylästä vihollisjoukkoja. He tappoivat satoja siviilejä, joista suurin osa oli vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja kidutettiin ja raiskattiin.[2] Kymmeniä ihmisiä vietiin ojaan ja teloitettiin automaattiaseilla. Uhrien tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tavallisimmin mainitaan 347 ja 504[3] kuollutta. Paikalle pystytetyssä muistomerkissä on 504 nimeä ja uhrien iät vaihtelevat yksivuotiaasta 82-vuotiaaseen.

Armeijan tiedusteluhelikopteri keskeytti teurastuksen laskeutumalla amerikkalaisjoukkojen ja bunkkeriin piiloutuneiden henkiin jääneiden vietnamilaisten väliin. 24-vuotias pilotti Hugh Thompson ilmoitti joukkojen johtajille avaavansa tulen, mikäli joukot jatkavat siviilien tappamista. Thompson johti kylän evakuoimista samalla kun kaksi miehistön jäsentä, Lawrence Colburn ja Glenn Andreotta, pitivät hyökkääjiä aloillaan aseilla uhaten. Miehet pelastivat ainakin kymmenen henkeä, mutta heitä pidettiin pitkään armeijan keskuudessa pettureina.[4] 8. huhtikuuta 1968 Glenn Andreotta ja Charles Dutton menehtyivät, kun OH-13 (62-03813) ”Warlord” tiedustelukopteri ammuttiin alas. Kolmikko sai urhoollisuusmitalin vasta tasan 30 vuotta myöhemmin,[5] kun aiheesta tehtiin televisiodokumentti.

Peittely-yritykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka tieto tapahtuneesta levisi virkaportaita pitkin ylöspäin, My Lain todellinen luonne salattiin. Hugh Thompson teki asiasta valituksen komentoteitse, mutta valitus ei johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Armeija kuvasi yhä tapausta voitettuna taisteluna, jossa sai surmansa 128 vihollissotilasta.

Myöhemmin yksikköön siirretty sotilas Ron Ridenhour teki omia tutkimuksiaan haastattelemalla My Laissa olleita asetovereitaan. Tieto levisi ulkopuolelle vasta, kun Ridenhour siviiliin päästyään kirjoitti kuulemastaan kirjeen ja lähetti sen 30 kongressin jäsenelle, Pentagoniin ja valkoiseen taloon.lähde? Ridenhouria haastatellut toimittaja Seymour Hersh julkaisi artikkelin verilöylystä St. Louis Post Dispatch -lehdessä marraskuussa 1969. Juttu levisi julkisuudessa ja vaikutti yleiseen mielipiteeseen. Vuonna 1970 Hersh voitti artikkelillaan Pulitzer-palkinnon kansainvälisten asioiden raportoinnista.[6]

My Lain tapauksen tutkimuksia johti aluksi 11. kevyen jalkaväkiprikaatin komentaja kenraali Oran Henderson Americalin varapäällikön prikaatikenraali Youngin alaisuudessa. Henderson haastatteli useita paikalla olleita sotilaita ja luovutti huhtikuun lopulla kirjallisen raportin, jonka mukaan noin 20 siviiliä sai vahingossa surmansa My Laissa suoritetun sotilasoperaation yhteydessä.lähde?

Sotaoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. maaliskuuta 1970 Yhdysvaltain armeija haastoi 14 upseeria oikeuteen tapahtumaan liittyvien tietojen peittelystä. Useimmista haasteista luovuttiin.

Vänrikki William Calley puolustautui sanomalla toimineensa kapteeni Medinan ohjeiden mukaan. Vuonna 1971 Calleyn todettiin syyllistyneen murhaan antaessaan ampumismääräyksen, ja hänet tuomittiin elinkautiseen. Kaksi päivää myöhemmin presidentti Richard Nixon määräsi hänet vapautettavaksi. Calley kärsi kolmen ja puolen vuoden kotiarestin Fort Benningissä, minkä jälkeen osavaltion tuomari vapautti hänet.

Kapteeni Ernest Medina vapautettiin syytteistä, sillä oikeus ei kyennyt osoittamaan hänen antaneen ampumiskäskyä. Sen sijaan Medinan katsottiin syyllistyneen virkavirheeseen hänen nöyryytettyään julkisesti Calleyta, minkä seurauksena hänen katsottiin menettänneen auktoriteettinsa ja kykynsä johtaa joukkuettaan. Medina erotettiin armeijasta.

Osalliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. pataljoona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ernest Medina – C-komppanian päällikkö, kiusasi ja nöyryytti vänrikki Calleyta
  • William Calley – C-komppanian 1. joukkuetta johtanut luutnantti, ainoa tuomittu
  • David Mitchell – kersantti
  • Ronald L. Haeberle – komppanian valokuvaaja
  • Charles Sledge – radisti, todisti nähneensä Calleyn tappavan tietoisesti pienen lapsen
  • Paul Meadlo – sotamies, todisti pelänneensä joutuvansa ammutuksi, mikäli hän ei osallistuisi verilöylyyn
  • Dennis Conti – sotamies, väitti eksyneensä ja yrittäneensä löytää komppanian
  • James Dursi – sotamies, todisti nähneensä Calleyn ja Meadlon ampuvan ojassa olevia siviilejä
  • Allen Boyce – sotamies
  • Ronald Grzesik – sotamies
  • Robert Maples – sotamies, väitti kieltäytyneensä osallistumasta
  • Varnado Simpson – sotamies, tappoi ainakin kahdeksan ihmistä,[7] teki itsemurhan My Laita koskevan syyllisyyden vuoksi
  • Fred Widmer – radisti, tappoi kaksi lasta
  • Harry Stanley – väitti kieltäytyneensä osallistumasta
  • Gary David Roschevitz – tuntematon
  • Elmer Haywood – tuntematon
  • William Lloyd – tuntematon
  • Lenny Lagunuy – tuntematon
  • Sidney Kye – tuntematon
  • Robert Bergthold – tuntematon
  • Robert Mauro – tuntematon
  • Robert Lee – tuntematon
  • Isaiah Cowan – tuntematon
  • Bruce Cox – tuntematon
  • Harry Stanley – tuntematon
  • Charles Hall – tuntematon
  • Roy Wood – tuntematon
  • Herbert Carter – tuntematon
  • David Mitchell – tuntematon
  • Gregory Olsen – tuntematon
  • Daniel Simone – tuntematon

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Linder, Douglas O.: Peers Report on the My Lai Incident: A Summary Famous Trials. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  2. Murder in the name of war – My Lai 20.7.1998. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  3. Dunlop, Celina: My Lai: Legacy of a massacre BBC News. 15.3.2008. Viitattu 30.12.20015. (englanniksi)
  4. Moral Courage In Combat: The My Lai Story United States Naval Academy. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  5. My Lai Pilot Hugh Thompson NPR, luettu 10.3.2010
  6. The Quang Ngai Province and the My Lai Massacre National Endowment for the Arts. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  7. Varnado Simpson: Statement

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Calley, Willian L. (toim. John Sack): Luutnantti Calley, My Lain tarina. (Lieutenant Calley, His Own Story). Suom. Aarne Valpola. WSOY, 1971.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]