Music Export Finland

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Music Export Finland (Music Export Finland Association ry) oli yhdistys, jonka tehtävä oli auttaa suomalaista musiikkialaa kasvattamaan vientitulojaan. Music Export Finlandin toiminta jakautui kolmeen osaan: ulkomainen markkinointiviestintä, kotimainen markkinointiviestintä sekä rahoituksen ja investointien palvelut.[1] Yhdistys sai vuoden 2010 Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon, joka myönnettiin helmikuussa 2011.[2]

Music Export Finland ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus (FIMIC) yhdistettiin vuonna 2012 Music Finland -nimiseksi järjestöksi.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Music Export Finland -vientirenkaan perusti yhdeksän suomalaista musiikkialan yritystä joulukuussa 2002. Vientirenkaan tavoite oli kehittää perustajayritysten markkinointia, jakelua ja myyntiä kansainvälisillä markkinoilla.[3]

Kolmentoista yrityksen vientirenkaaksi laajentunut Music Export Finland rekisteröitiin laajapohjaiseksi, koko musiikkialan kokoavaksi yhdistykseksi vuoden 2005 alusta, ja Music Export Finlandin toiminnan pariin pääsivät mukaan kaikki suomalaiset musiikkialan toimijat.[4]

Yhdistyksen johtajana toimi Paulina Ahokas.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Music Export Finlandin jäsenorganisaatiot olivat:

Tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Music Export Finlandin päätavoite oli auttaa suomalaista musiikkialaa kasvattamaan vientitulojaan. Vientiorganisaation palvelutavoitteita olivat[5]:

  • edistää suomalaisen musiikkitoimialan ammattilaisten kykyä ja mahdollisuuksia tehdä aktiivista ja tuottavaa musiikkivientiä eri puolilla maailmaa
  • tarjota monipuolisia vienninedistämisen keinoja musiikkialan ammattilaisten vientityön tukemiseen vientiponnistelujen kaikissa vaiheissa
  • laajentaa suomalaisten musiikkialan yritysten vientituotteiden kirjoa ja sitä kautta monipuolistaa ulkomailta saamia tulovirtoja
  • vaikuttaa vahvasti siihen, että suomalaisen musiikkiviennin kokonaismarkkina-arvon kehitys jatkuu nousujohteisena.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]