Mitte (kaupunginosa)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitten kaupunginosan sijainti Mitten hallintoalueella; pienessä kuvassa Mitten hallintoalueen sijainti Berliinissä
Unter den Lindenin seutua Berliinin tuomiokirkon kupolista kuvattuna

Mitte on yksi Berliinin kaupunginosista (saks. Ortsteil). Se sijaitsee samannimisellä hallintoalueella (Bezirk). Sananmukaisesti käännettynä "Mitte" tarkoittaa keskipistettä tai keskustaa, ja Berliinin historiallinen keskusta sijaitseekin Mitten kaupunginosan alueella. Kaupunginosaan kuuluvat muun muassa Berliinin synnyinseutu Nikolaiviertel sekä monet kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä kuten Brandenburgin portti, Unter den Linden, Museosaari ja Alexanderplatz televisiotorneineen.

Mitten historia on käytännössä yhteneväinen koko Berliinin historian kanssa aina 1800-luvulle asti, jolloin kaupunki alkoi nopeasti levitä ympäröiville alueille. Mitte-niminen yksikkö syntyi vuonna 1920 hallintoalueena (Bezirk). Kylmän sodan aikana Mitte oli osa Itä-Berliiniä. Vuonna 2001 alkuperäisen Mitten alue muutettiin kaupunginosaksi (Ortsteil), joka kuuluu tuolloin laajentuneen, samannimisen hallintoalueen alaisuuteen.

Vuoden 2013 lopussa Mitten kaupunginosan asukasluku oli 85 295, josta 21,9 % ulkomaan kansalaisia.[1] Kaupunginosan pinta-ala on 10,7 km² ja väestötiheys 7 971 asukasta / km².

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Melderechtlich registrierte Einwohner im Land Berlin am 31. Dezember 2013 (PDF). Berliinin–Brandenburgin tilastokeskus. Viitattu 13.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mitte (kaupunginosa).
Tämä Saksaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.