Extrawelt

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Midi Miliz)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Extrawelt
Tiedot
Toiminnassa 2000–
Tyylilaji tekno, psytrance
Kotipaikka Saksa
Jäsenet

Arne Schaffhausen, tuottaja
Wayan Raabe, tuottaja

Levy-yhtiö

Gravity Plus Records, 2005–
Boshke Beats Records
d.Drum

Aiheesta muualla
Kotisivut

Extrawelt on saksalainen tekno-vaikutteista elektronista musiikkia tuottava yhtye, jonka jäsenet ovat Arne Schauffhausen ja Wayan Raabe. Yhtyeen kaksi aiempaa projektia ovat Midi Miliz ja Spirallianz, ja yhtyeen molemmat jäsenet ovat mukana myös The Delta-yhtyeessä.[1]

Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoittojulkaisu oli Spirallianzin Blast Food vuonna 2000. Ensimmäinen julkaisu Midi Milizinä tapahtui, kun heidän debyyttialbuminsa Antistat julkaistiin vuonna 2001.

Extrawelt-nimellä duo alkoi julkaista musiikkia vuonna 2005, alkaen Soopertrack -singlestä. Sittemmin duo on julkaissut tällä nimellä kaksi pitkäsoittoa sekä useita EP:itä ja singlejä.

Yhtye on esiintynyt useissa elektronisen musiikin tapahtumissa ja festivaaleilla ympäri maailman. Suomessa yhtye esiintyi 1. huhtikuuta 2006 Kaapelitehtaalla, Helsingissä Housenation X: The Legacy -tapahtumassa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit (Midi Miliz)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet & EP:t (Midi Miliz)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Starkstrom, 2000
  • Rent-A-Plant / Good Time, 2000
  • Nüt / Info, 2001
  • Passage One, 2002
  • Passage Two, 2002
  • Passage Three, 2002
  • No Exit / Aeromode, 2002
  • Flip, 2003
  • The Remixes, 2003
  • No Alibi EP, 2004
  • Qubic Loops Remixes, 2004
  • Crsh EP, 2007

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]