Menstadin yhteenotto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Menstadin yhteenotto tapahtui 8. kesäkuuta 1931 Norjan Skienissä työläisten ja valtion järjestysvoimien välillä. Osana laajempaa suuren laman aiheuttamaa työmarkkinakonfliktia Norsk Hydro oli asettanut työntekijänsä työsulkuun ja palkannut ulkopuolista työvoimaa ilman työehtosopimusta. Työntekijäpuoli piti näitä rikkureina, ja parituhatta mielenosoittajaa marssi Norsk Hydron satamavarastolle, jossa heitä oli vastassa noin sata poliisia. Syntyi tappelu, ja paikalle lähetettiin sotilaita Oslosta sekä neljä sotalaivaston alusta. Yhteenotossa loukkaantui kolme poliisia, yksi heistä menetti toisen silmänsä. Väkivaltaisuudet herättivät suurta huomiota ja pelkoa vallankumouksesta. Työväenliikkeen enemmistö oli kuitenkin maltillista, ja työmarkkinakonflikti saatiin lopulta ratkaistua neuvotteluteitse saman vuoden syksynä. Menstadin yhteenotosta tuomittiin kaksi henkilöä sakkoihin ja 20 enimmillään kymmenen kuukauden vankeustuomioon.[1]

  1. Dørum, Knut: Menstadslaget Store norske leksikon. 3.7.2023. Viitattu 8.6.2024. (norjaksi)