Meguru

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Meguru Film Sound)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Meguru Film Sound on suomalainen elokuva-alan yritys, jonka toimiala on miksaus. Yrityksen perustivat vuonna äänisuunnittelijat Peter Nordström, Pekka Karjalainen ja Olli Pärnänen, kaikki alallaan muun muassa Jusseilla palkittuja ammattilaisia. Meguru on tehnyt vain pitkiä elokuvia, ja sitä pidetään alallaan suurimpana.[1]

Meguru päätyi yrityssaneeraukseen jouduttuaan talousvaikeuksiin Nordströmin lähes miljoonan euron kavalluksen vuoksi. Nordström ilmoittautui poliisille lokakuussa 2015 ja sai maaliskuussa 2016 kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksen. Lisäksi hän sai viiden vuoden liiketoimintakiellon ja joutuu korvaamaan yritykselle aiheuttamansa vahingon 914 000 euroa ja korot.[1]

Meguru jatkaa toimintaansa yrityssaneerausohjelman mukaisesti, ja sen osakkaina ovat Karjalainen ja Pärnänen.[1]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Veli-Pekka Lehtonen: Elokuvamiksaamon johtaja kavalsi miljoonan. Helsingin Sanomat, 25.3.2016, s. B 10. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.3.2016.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.