Max Linder

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Max Linder
MaxLinder SignedPhoto1912.jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Gabriel-Maximilien Leuvielle
Syntynyt 16. joulukuuta 1883
Saint-Loubès, Gironde, Ranska
Kuollut 31. lokakuuta 1925 (41 vuotta)
Pariisi, Ranska
Ammatti elokuvaohjaaja, -tuottaja, -käsikirjoittaja ja näyttelijä
Puoliso Hélène Peters
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Max Linder (oik. Gabriel-Maximilien Leuvielle; 16. joulukuuta 1883 Saint-Loubès, Gironde, Ranska31. lokakuuta 1925 Pariisi) oli ranskalainen elokuvaohjaaja, -tuottaja, -käsikirjoittaja ja näyttelijä. Linder oli mykkäelokuvan uranuurtaja, jota Charles Chaplin sanoi esikuvakseen. Häntä on luonnehdittu maailman ensimmäiseksi filmitähdeksi. Hänen elokuvauransa parhaana vaiheena pidetään vuosia 1905–1916. Linder siirtyi 1916 Yhdysvaltoihin, mutta menestys jäi vähäiseksi.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linderin isä oli juutalainen viininviljelijä. Linder kiinnostui jo hyvin nuorena teatterista, ja työskennellessään alalla Pariisissa hän ihastui elokuvaan. Hän meni 1905 töihin Pathén studiolle, ja hänestä tuli koomikko, ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja taiteilijanimellä Max Linder.[1]

Maailmansodan aikana Linder palveli Ranskan armeijassa kunnes sairastui. Hänen kohtalostaan on ristiriitaisia kertomuksia: hän joko altistui taistelukaasulle, sairastui keuhkokuumeeseen tai haavoittui keuhkoihin. Sota vaikutti häneen joka tapauksessa sekä fyysisesti että henkisesti.[1]

Linder sai 1917 kutsun Yhdysvaltoihin Essanay-studiolle, Charles Chaplinin tilalle. He tapasivat tuolloin, ja hän sai Chaplinilta omistuskirjoituksella varustetun valokuvan. Tekstissä Chaplin sanoo Linderiä professoriksi ja itseään tämän opetuslapseksi. Tuon kauden elokuvat eivät kuitenkaan menestyneet, ja hän palasi kotimaahan. Ranskassa Linder avioitui Hélène Petersin kanssa.[1]

Linder matkusti vielä toistamiseen Yhdysvaltoihin ja teki siellä 1920-luvulla kolme elokuvaa, Seitsemän vuoden onnettomuus (1921), Ainoastaan naisille (1921) ja Kolme muskettisolttua (1922). Jotkut kriitikot katsovat, että ne eivät yllä hänen uransa alkuvuosien tuotannon tasolle.[1] Toisaalta Serge Bromberg pitää esimerkiksi Seitsemän vuoden onnettomuutta timanttina.[2] Kahden ensimmäisen päähenkilö on Max, kolmas parodioi seikkailuelokuvaa. Max oli Linderin lyhytelokuvien päähenkilön nimi jo hänen työskennellessä Pathélla uransa alussa.[1]

Uran lasku- ja masennuskaudet johtivat siihen, että hän teki vaimonsa kanssa itsemurhan.[1]

Linderin ja Petersin tytär on Maud Linder (s. 1924), joka kasvoi isovanhempiensa hoivissa. Hän on tehnyt isästään kaksi elokuvaa, Mies ja silkkipytty[3] ja Max Linderin seurassa sekä kirjoittanut isästään 1992 ilmestyneen kirjan Les Dieux du cinéma muet: Max Linder.[4]

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Römpötti, Harri: Max Linder oli Chaplinin esikuva. Helsingin Sanomat 11.3.2008, s. C8.
  • Max Linder Elonetissä

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Peltonen, Timo: Linder oli koomikoista traagisin. Helsingin Sanomat, 14.8.2016, s. C 41. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.8.2016.
  2. Seven Years Bad Luck. Silentfilm.org. (englanniksi)
  3. The New York Times. (englanniksi)
  4. Thomas Kuchenbuchin kirjapalsta. (saksaksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linder, Maud: Les Dieux du cinéma muet: Max Linder. Paris: Éditions Atlas, 1992. (ranskaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]