Matti Tolonen (jääkärikapteeni)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Aukusti Tolonen (14. joulukuuta 1892 Lieksa8. huhtikuuta 1967) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan riveissä komppanian varapäällikkönä.[1][2]

Tolosen vanhemmat olivat työnjohtaja Iisakki Tolonen ja Hanna Oinonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Rauha Laina Palosen kanssa.[1][2]

Tolonen kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Haminan suomalaista yhteiskoulussa vuonna 1925. Hän suoritti taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1926 ja komppanianpäällikkökurssin Taistelukoulussa vuonna 1929.[1][2]

Jääkärikausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania kuvattuna Libaussa

Tolonen työskenteli vakuutusasiamiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Tolonen siirrettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan 20. helmikuuta 1917.[1][2]

Suomen sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolonen astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918 ensin vannottuaan sotilasvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen armeijalle. Tässä tilaisuudessa hänet ylennettiin varavääpeliksi. Suomeen hän palasi 18. helmikuuta 1918 aselaivoja seuranneen jääkäreiden etukomennuskunnan mukana Vaasaan. Vaasasta hänet määrättiin Vöyrin sotakouluun, missä hän toimi 5. komppanian varapäällikkönä. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Vaskivedellä, Kurussa, Muroleessa, Teiskossa, Uudessakylässä ja Lapinniemellä, missä hän lopulta haavoittui pahasti 28. maaliskuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolonen toimi sisällissodan jälkeen haavoistaan toivuttuaan kesäkuussa vuonna 1918 opettajana 3. Divisioonan päällystökursseilla. Hänet siirrettiin 9. heinäkuuta 1918 Laatokan jalkaväkirykmentti 6:een, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Viipurin rykmentti. Hän toimi rykmentissä aluksi 6:nnen ja 6. marraskuuta 1920 alkaen 5. komppanian sekä 7. tammikuuta 1926 alkaen 2. konekiväärikomppanian päällikkönä. Viipurin rykmentistä hänet siirrettiin 28. toukokuuta 1926 Pohjois–Savon rykmenttiin, missä hänet sijoitettiin ensin 7. komppanian päälliköksi ja 10. syyskuuta 1926 alkaen aliupseerikoulun johtajaksi sekä 22. marraskuuta 1927 jälleen 7. komppanian päälliköksi. 6. komppanian päälliköksi hänet siirrettiin 27. heinäkuuta 1928, josta hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1932 alkaen 1. komppanian päälliköksi, josta tehtävästä hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1935 aliupseerikoulun johtajan apulaiseksi. Armeijasta hän erosi 6. marraskuuta 1935, jonka jälkeen hän työskenteli vakuutusasiamiehenä Kuopiossa aina vuoteen 1967 saakka.[1][2]

Talvi- ja jatkosota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolonen osallistui talvisotaan toimistoupseerina Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin esikunnassa. Välirauhan aikana hän toimi koulutusupseerina Jalkaväenkoulutuskeskus 6:ssa ja Pohjois-Savon suojeluskuntapiirissä. Myöhemmin hän siirtyi Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin esikuntaan toimistoupseeriksi. Jatkosodan puhjettua hänen tehtävänsä muuttuivat Pohjois-Savon suojeluskuntapiirissä, nyt hän toimi jakoelimen päällikkönä, kunnes hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 12:sta II pataljoonaan. Vuonna 1942 hänet siirrettiin ylimääräisten vartioiden tarkastajaksi Keskusvarikko 6:een, missä hän palvelikin sodan loppuun saakka. Hänet haudattiin Kuopion uudelle hautausmaalle.[2]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975