Matka 2: Salainen saari
Ulkoasu
| Matka 2: Salainen saari | |
|---|---|
| Journey 2: The Mysterious Island | |
| Ohjaaja | Brad Peyton |
| Käsikirjoittaja | |
| Perustuu |
|
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä | Andrew Lockington |
| Kuvaaja | David Tattersall |
| Leikkaaja | David Rennie |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | |
| Levittäjä | InterCom Netflix |
| Ensi-ilta |
|
| Kesto | 94 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 79 miljoonaa dollaria |
| Tuotto | 325,9 miljoonaa dollaria[1] |
| Edeltäjä | Matka maan keskipisteeseen |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Matka 2: Salainen saari (engl. Journey 2: The Mysterious Island) on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toiminta-seikkailuelokuva, jonka on ohjannut Brad Peyton. Elokuva on jatko-osa vuoden 2008 elokuvalle Matka maan keskipisteeseen. Elokuvan pääosia näyttelevät Dwayne Johnson, Michael Caine, Josh Hutcherson, Vanessa Hudgens, Luis Guzmán ja Kristin Davis.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sean Anderson lähtee äitinsä uuden miesystävän Hankin kanssa etsimään kadonnutta isoisäänsä Alexanderia, joka katosi yrittäessään löytää kadonnutta saarta.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Dwayne Johnson | … | Hank Parsons |
| Josh Hutcherson | … | Sean Anderson |
| Vanessa Hudgens | … | Kailani, Seanin ihastus ja matkaopas |
| Michael Caine | … | Alexander Anderson, Seanin isoisä |
| Luis Guzmán | … | Gabato, Kailanin isä ja matkaopas |
| Kristin Davis | … | Elizabeth ”Liz” Anderson, Seanin äiti |
| Anna Colwell | … | Jessica |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Journey 2: The Mysterious Island Bof Office Mojo. Viitattu 14.7.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Virallinen sivusto (englanniksi)