Martin Gore

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Martin L. Gore)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martin Gore
Martin Gore esiintymässä 26. huhtikuuta 2013.
Martin Gore esiintymässä 26. huhtikuuta 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt23. heinäkuuta 1961 (ikä 62)
Muusikko
Taiteilijanimi MartView and modify data on Wikidata
Laulukielet englanti
Tyylilajit
Soittimet
Yhtyeet
Levy-yhtiöt
Aiheesta muualla
Kotisivut

Martin Lee Gore (s. 23. heinäkuuta 1961, Englanti) on yksi Depeche Moden kolmesta alkuperäisjäsenestä.

Depeche Mode oli aloittaessaan vahvasti Vince Clarken yhtye, mutta Clarken jättäessä yhtyeen vuonna 1981 Gore otti kappaleiden kirjoitusvastuun kokonaan itselleen.

Muutamaa Alan Wilderin kirjoittamaa kappaletta – ja ”Route 66” -coveria – lukuun ottamatta Depeche Moden tuotanto vuodesta 1982 eteenpäin on ollut yksin Goren käsialaa aina vuoden 2005 Playing the Angel -albumiin asti, jossa kolmella kappaleella on tekijäksi mainittu myös yhtyeen laulaja Dave Gahan.

Gore on myös julkaissut kaksi sooloalbumia, joilla hän esittää omia tulkintojaan muiden artistien kappaleista.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloartistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]