Manfred Ewald

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Manfred Ewald vuonna 1980.

Manfred Ewald (17. toukokuuta 1926 Randow, Pommeri21. lokakuuta 2002 Damsdorf) oli itäsaksalainen urheilujohtaja 1950-luvulta aina 1980-luvun lopulle.[1]

Manfred Ewald kasvoi vaatimattomissa oloissa räätälin poikana Pommerin alueella, joka nykyään on osa sodanjälkeistä Puolaa. Hän liittyi 12-vuotiaana Hitler-Jugend-järjestöön. Hän kävi 14-vuotiaasta alkaen vuosina 1940–1943 Kansallissosialistisen nuorison koulutuslaitoksessa ns. NAPOLA-koulutusta ja sai sotilaallisen panssarikrenatöörin koulutuksen Kalischissa. Sen jälkeen hän toimi Hitler-Jugend-ryhmän johtajana Stettinin alueella sodan loppuvaiheessa. Ewaldista tuli 20. huhtikuuta 1944 kansallissosialistisen puolueen (NSDAP) jäsen. Vuoden 1944 lopulla hän haavoittui ja menetti kaksi sormeaan. Sodan loppuvaiheessa hän joutui myös venäläisten sotavangiksi.

Vapauduttuaan sotavankeudesta vuonna 1945 Ewald oli kääntynyt kommunismin kannattajaksi ja oli perustamassa kotiseudullaan Pommerissa kommunistipuoluetta. Koska Ewaldin kotiseutu siirtyi Saksan antautumisen jälkeen Puolan hallintaan, hän siirtyi seudun asukkaiden kanssa Greifswaldiin, jossa hänestä tuli antifasistisen nuorisojärjestön johtaja. Vuonna 1946 hänestä tuli Saksan kommunistipuolueen jäsen, mutta puolueen yhdistyttyä Itä-Saksan sosiaalidemokraattien kanssa Ewaldista tuli uuden valtapuolueen Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED):n ja nuorisojärjestön Frei Deutsche Jugendin (FDJ):n jäsen. FDJ:ssä Ewald toimi vuosina 1946–1948 Greifswaldin piirisihteerinä ja vuodesta 1947 FDJ:n keskusjärjestön jäsenenä.

Vuonna 1973 Itä-Berliinissä järjestettiin vasemmistonuorten Nuorisofestivaalit. Kuvassa itäsaksalaisen festivaalikomitean jäseniä eli urheilujohtajia ja aikansa huippu-urheilijoita: vasemmalta Manfred Ewald, Karin Janz, ”Täve” Schur, Renate Stecher ja Wolfgang Nordwig

Ewaldin Itä-Saksan valtion tasoisen urheilujohtajan asema kehittyi nopeasti 1950-luvulla. Vuosina 1952–1960 hän oli Ruumiinkulttuurin ja urheilun valtiollisen komitean (Staatliches Komitee für Körperkultur und Sport) eli Stakon puheenjohtaja. Vuonna 1961 hänestä tuli Itä-Saksan voimistelu- ja urheiluliiton (DTSB) puheenjohtaja. Tässä asemassa hän johti ja valvoi koko Itä-Saksan urheiluelämää.[2] Vuonna 1962 hänet valittiin valtapuolue SED:n keskuskomiteaan. Ewaldin Itä-Saksan urheilujohtajan ykkösasema sinetöityi valinnalla Itä-Saksan kansallisen olympiakomitean puheenjohtajaksi vuonna 1973. Tällöin hän syrjäytti aiemman ykkösnimen Heinz Schöbelin.[3] Kansainvälinen olympiakomitea myönsi Ewaldille vuonna 1985 korkeimman tunnustuksensa eli Olympic Order -palkinnon hopeisena. Palkinnon myöntäminen Itä-Saksan silloiselle korkeimmalle urheilujohtajalle nähtiin merkkinä taata Itä-Saksan osallistuminen seuraaviin vuoden 1988 kesäolympialaisiin Etelä-Korean Souliin, sillä Itä-Saksa ja Neuvostoliitto kommunistiblokin muiden valtioiden kanssa olivat jääneet pois vuoden 1984 Los Angelesin kisoista.[4]

Ewaldin valtakautenaan 17 miljoonainen Itä-Saksa nousi urheilun suurvallaksi haastaen jopa Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa olympialaisessa menestyksessä. Lähtölaukauksena voi pitää Münchenin vuoden 1972 kesäolympialaisten menestystä, sillä Itä-Saksa oli selvästi parempi 20 kultamitalilla kisojen järjestäjää, kilpailevaa Länsi-Saksaa – vielä sen omalla maaperällä.[5] Vuoden 1976 Montrealin kesäolympialaisissa Itä-Saksan naisuimarit ottivat peräti 11 kultaa 13 mahdollisesta. Häntä pidettiin Itä-Saksan urheiluihmeen luojana. Hänen valtakautena Itä-Saksa saavutti vuosien 1968–1988 kesä- ja talviolympialaisissa kaikkiaan 160 kultaa, 153 hopeaa ja 141 pronssia.[6]

Hänen 1990-luvun lopulla julkaistun omaelämäkertansa nimikin oli ”Minä olin urheilu”.[7] Hänen asemansa romahti 1988, kun hänet erotettiin DTSB:n puheenjohtajan tehtävästä. Syynä oli entistä itsevaltaisempi käytös ja ajoittain hallitsemattomaksi mennyt alkoholinkäyttö.[6] Saksojen yhdistymisen jälkeen hänen valtakautensa aikaisia laittomia doping-toimia selviteltiin. Sen seurauksena hänet ja lääkäri Manfred Höppner tuomittiin vuonna 2001 osallisuudesta dopingiin. Ewald sai 22 kuukauden tuomion.[8] Ewaldin ja Höppnerin johtaman Itä-Saksan urheilun doping-ohjelman laajuus on paljastunut 1990- ja 2000-luvuilla tehdyissä tutkimuksissa. Sen mukaan yli 10 000 urheilijaa, nuorimmat vasta 11-vuotiaita, oli ollut doping-ohjelman piirissä.[9] Ewald perusteli dopingin käyttöä sillä, että ”heidänkin on käytettävä, koska muutkin käyttävät”.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.bundesstiftung-aufarbeitung.de/wer-war-wer-in-der-ddr-%2363%3B-1424.html?ID=759 Bundesstiftung – Biographische Datenbanken: EWALD, MANFRED (saksaksi)
  2. Mike Dennis, Johannes Drix: Sport under Communism: Behind the East German 'Miracle', s. 39–40. Basingstoke, UK: Palgrave Macmillan, 2012. ISBN 978-0-230-22784-2. (englanniksi)
  3. Martin Einsiedler: Die deutsche Sporteinheit. Eine Untersuchung der sportpolitischen Transformations- und Vereinigungsprozesse in den Jahren 1989/90., s. 112. Aachen: Meyer & Meyer Verlag, 2011. ISBN 978-3-89899-641-9. (saksaksi)
  4. http://www.theguardian.com/news/2002/oct/29/guardianobituaries.sport The Guardian: Manfred Ewald – East Germany's drug-based sports mastermind, 29.10.2002 (englanniksi)
  5. http://archiv.sport1.de/de/mehrsport/artikel_138995.html Sport.de: Zwei Sonntage im September, 11.8.2009 (saksaksi)
  6. a b http://www.spiegel.de/sport/sonst/ddr-sportfuehrer-manfred-ewald-ist-tot-a-219360.html SPIEGEL ONLINE: DDR-Sportführer: Manfred Ewald ist tot, 22.10.2002 (saksaksi)
  7. Reinhold Andert, Manfred Ewald: Manfred Ewald – Ich war der Sport – Wahrheiten und Legenden aus dem Wunderland. Berlin: Elefanten Press, 1994. ISBN 3-88520-526-2. (saksaksi)
  8. http://www.ddr-wissen.de/wiki/ddr.pl?Manfred_Ewald DDR-Lexikon: Manfred Ewald
  9. Brigitte Berendonk: Doping Dokumente – Von der Forschung zum Betrug. Berlin: Springer Verlag, 1991. ISBN 3-499-18677-2. (saksaksi)
  10. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4341045.stm BBC News: GDR athletes sue over steroid damage, 13.3.2005