Malline:Valitut palat/2009/22

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä malline on osittain suojattu häiriköinnin estämiseksi. Mikäli sinulla ei ole tunnusta tai olet rekisteröitynyt alle neljä päivää sitten, voit ehdottaa muutoksia keskustelusivulla.

Hydaspesjoen taistelussa vuonna 326 eaa. Aleksanteri Suuri kukisti intialaisen kuningas Poroksen (myös Purushotthama) Hydaspeksen rannalla (nykyinen Jhelum) nykyisessä Pakistanissa.

Aleksanteri saapui Taksilaan vuoden 326 eaa. keväällä. Muut alueen hallitsijat alistuivat Aleksanterin valtaan, mutta Poros, joka hallitsi Hydaspes- ja Akesines-jokien välistä aluetta, ei suostunut antautumaan. Aleksanteri lähti armeijansa kanssa häntä vastaan. Poros odotti armeijansa kanssa Hydaspeksen toisella puolella, joten Aleksanterin suurin ongelma oli joen ylittäminen. Poroksella oli nimittäin paljon sotanorsuja, joita hevoset pelkäsivät. Lisäksi Hydaspes tulvi niin, että sen ylittäminen oli vaikeaa. Aleksanteri päätti käyttää sotajuonta ja sai Poroksen uskomaan, että hän aikoi odottaa syyskuuhun, jolloin joen ylittäminen olisi helpompaa. Ukkosmyrskyn suojassa Aleksanteri ylitti joen pienen valiojoukon kanssa kaukana leiristään, samalla kun osa joukoista hämäsi vihollista. Aamunkoitossa armeijat kohtasivat.


200820092010
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52 · 53