Maanomistus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Valtakunnat ovat aina katsoneet hallitsevansa jotain aluetta, mutta henkilökohtaisen maanomistajuuden kehityttyä valtakuntien sisällä on ollut myös luonnollisten tai oikeushenkilöiden omistamaa maata.

Maanomistus perustuu maan tapaan tai lakiin. Maanomistus on tarkoittanut eri aikakausina ja eri puolilla maailmaa eri asioita, mutta keskeistä siinä on omistajan jonkinlainen erityinen, muita suurempi oikeus maa-alueeseen. Tiukimmillaan maanomistus on sitä, että vain maan omistava taho voi liikkua tai oleskella alueella, useimmiten maanomistajalla on oikeus alueen luonnonvaroihin.

Yksilökohtaiseen ja juridiseen maanomistukseen alettiin siirtyä maanviljelyn kehityksen myötä. Jotta jokainen olisi saanut hyödyntää itse viljelemänsä sadon, kehittyi ajatus, että yksilö tai perhe voi omistaa jonkin tarkkaan rajatun alueen. Omistuksia alettiin virallisesti vahvistaa tai omistuksista tuli vakiintunut käytäntö, jolloin maanomistuksesta tuli juridinen kysymys. Sittemmin maanomistus on ulotettu koskemaan myös muita kuin viljely- ja laidunmaita.

Maanomistus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Suomen maa-alasta oli omistusoikeuden ulkopuolella aina vuonna 1757 alkaneeseen isojakoon asti. Ennen isojakoa kaikki valtakunnan metsät olivat yhteismetsiä, joita kuka tahansa sai hyödyntää ilmaiseksi esimerkiksi käyttämällä niitä metsästykseen, raivaamalla niitä omaksi viljelysmaakseen tai ottamalla niistä poltto- tai rakennuspuuta.[1]

Isojaossa metsien omistus- ja hyödyntämisoikeus jaettiin maata ennestään omistavien ja valtion kesken. Maattomien ansiomahdollisuudet kapenivat, koska he saivat hyödyntää metsiä isojaon jälkeen enää marjastukseen ja sienestykseen.[2]

Luonnonkansojen maanomistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkuvien kansojen ja luonnonkansojen tapauksessa maanomistus on usein vaikea juridinen ongelma, sillä nämä ryhmät eivät ole perinteisesti järjestäneet maanomistusta samalla tavalla kuin esimerkiksi historiallisesti maanviljelyllä eläneet kansat. Vuoden mittaan muuttuvien ruoanhankintamahdollisuuksien perässä vaeltaneet nomadikansat ovat usein kulkeneet laajoilla alueilla, mutta palanneet esimerkiksi vuodenkierron mukaan säännöllisesti samoille paikoille samojen hyödykkeiden äärelle. He ovat voineet katsoa omistavansa pikemminkin perinteisesti hyödyntämänsä hyödykkeet kuin maa-alueen, eikä heille ole välttämättä merkinnyt mitään, jos jokin toinen ryhmä on oleskellut paikalla silloin, kun he eivät ole olleet siellä.

Toisaalta rajatummalla alueella eläneet luonnonkansat ovat voineet olla hyvinkin tarkkoja alueistaan. Tällöin maanomistus on kuitenkin ollut ryhmäkohtaista, ei yksilökohtaista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jokamiehenoikeudet ovat pohjoismainen ilmiö. Pekka Leimu, kansatieteen professori emeritus. Helsingin Sanomat, Mielipide 29.7.2012, B5.
  2. Jokamiehenoikeudet ovat pohjoismainen ilmiö. Pekka Leimu, kansatieteen professori emeritus. Helsingin Sanomat, Mielipide 29.7.2012, B5.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]