Maaliviivateknologia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maaliviivateknologia on jalkapallossa käytettävä teknologia, jonka avulla havaitaan epäselvässä tilanteessa onko pallo ylittänyt maalilinjan. Teknologia perustuu huippunopeisiin kameroihin, jotka tarkkailevat maalinsuuta ja ilmoittavat ottelun erotuomarille tämän kelloa värisyttämällä välittömästi, jos pallo kävi maalissa.[1][2]

Maaliviivateknologiaa käytettiin ensimmäisen kerran vuoden 2013 kesäkuussa Maanosaliittojen cupissa, johon Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA valitsi kymmenen ehdokkaan joukosta saksalaisen GoalControl-4D-tekniikan.[1] Englannin Valioliigassa maaliviivateknologia tuli käyttöön kaudeksi 2013–2014.[3] Vuoden 2014 maailmanmestaruuskilpailuissa käytettiin GoalControl GmbH -järjestelmää. Siinä stadionien kummallekin maalille oli sijoitettu seitsemän huippunopeuskameraa, joiden kuvasta erikoisohjelmisto laski pallon tarkan sijainnin ja nopeuden.[4]

Suomen jalkapalloliigassa maaliviivateknologian käyttöön ottaminen ei Suomen Palloliiton mukaan ole vuonna 2014 vielä ajankohtaista. Kameroita ei voi asentaa nykyisiin stadioneihin, ja järjestelmä on hyvin kallis.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jalkapallon maaliviivateknologia käyttöön tänään 15.6.2013. Yle. Viitattu 29.6.2014.
  2. Maaliviivateknologia – Valioliigakauden suurin floppi, Etelä-Suomen Sanomat 12.11.2013
  3. Valioliigaan ensi kaudella maaliviivateknologia 9.4.2013. MTV.fi. Viitattu 29.6.2014.
  4. Näin Brasilian MM-kisojen maaliviivateknologia toimii 15.6.2014. Yle. Viitattu 29.6.2014.
  5. Maaliviivateknologia jää Suomessa haaveeksi 24.6.2014. Pohjalainen. Viitattu 29.6.2014.