Mähkät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mähkät
Suomessakin kasvava mähkä (Selaginella selaginoides).
Suomessakin kasvava mähkä (Selaginella selaginoides).
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Liekomaiset Lycopodiophytina
Luokka: Isoëtopsida
Lahko: Selaginellales
Heimo: Mähkäkasvit Selaginellaceae
Suku: Mähkät Selaginella
P.Beauv.[1]
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Mähkät Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mähkät Commonsissa

Mähkät (Selaginella) on sanikkaisten suku, jossa on 690 lajia. Monet lajit elävät autiomaassa, ja käpertyvät kokoon kuivan kauden ajaksi.

Mähkillä on neulasmaiset, mutta ohuet ja pehmeät, vaaleanvihreät hammaslaitaiset lehdet.[2] Havukasveja muistuttavan ulkonäkönsä takia mähkiä on alettu käyttää koristekasveina muun muassa jouluistutuksissa.[3][4]

Mähkät ovat mähkäkasvien (Selaginellaceae) heimon ja Selaginellales-lahkon ainoa suku. Lajit ovat monivuotisia ja maalla kasvavia, harvoin epifyyttejä eli päällyskasveja. Ne ovat erilaisitiöisiä, mikä tarkoittaa, että isoitiöistä kasvaa munasolullisia naarasgametofyyttejä ja pikkuitiöistä siittiöitä tuottavia koirasgametofyytteejä. Juuret ovat yksinkertaisia ja hapsimaisia. Itiöitä tuottavat sporofyytit ovat pystykasvuisia tai alustan myötäisiä; juurakoita ei ole. Lehdet ovat tyypiltään mikrofyllejä eli pikkulehtiä, kierteisesti järjestäytyneitä, kielekkeellisiä ja joko kaikki keskenään samanlaisia tai kahdenlaisia, jolloin ne ovat järjestyneet neljäksi riviksi. Iitöpesäkelehdet ovat lehtien kaltaisia ja muodostavat varren päähän pesäketähkän eli strobiluksen. Itopesäkkeet eli sporangiot sijaitsevat lehtien yläpinnoilla aivan kielekkeen yläpuolella ja ovat varrellisia. Isoitiöt ovat monenmuotoisia ja kuviopintaisia, pikkuitiöt taas vaihtelevissa määrin pallomaisia.[5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mähkäkasvit ovat levinneet ympäri maapallon, eniten lajeja on kuitenkin tropiikissa. Muutama laji elää arktisilla alueilla ja jokunen jopa kuivuusaavikoilla. Jälkimmäiset kuivuvat elottoman näköisiksi, mutta saadessaan kosteutta virkoavat eloon (englanniksi resurrection plants, 'ylösnousemuskasvit'). [6]

Evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mähkäkasvit ovat nykykasveista lähintä sukua lahnanruohokasveilla (Isoëtaceae); molemmat ovat erilaisitiöisiä ja sukusoluja tuottavat gametofyytit ovat endosporisia, itiöiden sisään jääviä. Mähkäkasvit lienevät kehittyneet jostakin hiilikauden erilaisitiöisistä ruohovartisten sanikkaisten ryhmästä. Pseudodendron-nimistä hiilikautista fossiilia pidetään nykyään mähkäkasveihin kuuluvana, vaikka se jossakin suhteessa muistuttaa sinettipuita (Sigillaria). Suurin osa mähkäkasvifossiileista on kuitenkin peräisin liitu- ja tertiäärikausilta. Joillakin mähkäkasveilla on lehdissään haaroittunut suonisto, kuten saniaisten ja siemenkasvien lehdissä, joita nimitetään makrofylleiksi. Makrofyllit ovat siten kehittyneet ainakin kahteen eri otteeseen versokasvien keskuudessa. [7]

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christenhusz, Maarten J. M., Fay, M. F. & Chase, M. W. 2017: The Plants of the World. An illustrated encyclopedia of vascular plants. - 792 s. - Kew Publishing, Royal Botanic Gardens, Kew. ISBN 978 1 84246 634 6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS: Selaginella
  2. Anderberg, A. & A.-L.: Den virtuella Floran: Selaginella 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 23.7.2009. (ruotsiksi)
  3. Decoflower
  4. Joulukukka voi olla kavala kaunokainen Aamulehti
  5. Christenhusz ja muut 2017
  6. Christenhusz ja muut 2017
  7. Christenhusz ja muut 2017

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]