Luolien lammikkokerrostumat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luolien lammikkokerrostumat ovat luolissa esiintyviä kemiallisia sedimenttejä, jotka muodostuvat luolissa olevien lammikoiden ympäristöön. Reunapatoja on lammikoiden ylivirtausalueilla. Ne ovat seinämäisiä muodostumia. Niitä syntyy, kun lammikon pohjasta liukenee kalsiittia vedenpinnan ollessa tyyni ja kun kalsiitti saostuu ylivirtausalueelle. Kalsiitti saostuu, kun lammikon hiilidioksidipitoisuus vähenee lammikon tulviessa. Luolissa olevien reunapatojen kaltaisia reunapatomuodostumia on myös muaalla. Koiranhammaskerroksia muodostuu, kun lammikon olosuhteet ovat vakaita, jolloin lammikon vesi ei vaihdu. Näitä muodostumia syntyy etenkin, jos vesi on ylikyllästynyt suolan suhteen. Tällöin suola kiteytyy. Suolasta voi muodostua suuriakin kiteitä. Koiranhammaskerroksien mahdollisia esiintymispaikkoja ovat myös avoraot ja kerrospinnat. Veden ylikyllästyessä kallioperästä saattaa liueta helposti liukenevia mineraaleja, jotka myöhemmin kiteytyvät, ja näin kerrostumiin tulee uusia mineraaleja. Monet kideonkalot sisältävät koiranhammaskerroksia. Luolahelmet ovat helmimäisiä, pyöreitä rakenteita sisältäviä kerrostumia. Niitä on syntynyt lammikkoveden kyllästyttyä suolasta, minkä jälkeen suolan on täytynyt kiteytyä jonkinlaisten hiukkasten ympärille. Muodostumia syntyy lammikon veden virratessa koko ajan. Luolahelmiä muodostuu usein lammikoihin, joihin tippuu koko ajan vettä. Ne ovat aivan luolan pohjalla ja ovat pieniä. Vatisaostumia muodostuu aivan luolan pohjalla oleviin lammikoihin lammikon reunalle. Joskus lammikon reunalla on lohkareita tai tippukivimuodostumia, joiden ympärille vatisaostumia muodostuu.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aimo Kejonen, Tuomo Kesäläinen, Sakari Kielosto, Seppo I. Lahti, Veli-Pekka Salonen: Suomen luolat, s. 46. Salakirjat, 2015. ISBN 978-952-5774-80-1.