Luang Prabangin kuningaskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luang Prabangin kuningaskunta
1707–1946
Lippu
lippu

Laos - Division territòriala vèrs 1750 (vuege).png
Kaakkois-Aasiaa vuonna 1750.

Valtiomuoto kuningaskunta
Pääkaupunki Luang Prabang
Edeltäjä(t) Lan Xang
Seuraaja(t) Laosin kuningaskunta

Luang Prabangin kuningaskunta oli kuningaskunta nykyisen Laosin alueella vuosien 1707 ja 1946 välillä. Kuningaskunta muodostui pääkaupunkinaan Luang Prabang entisen Lan Xangin kuningaskunnan hajotessa kolmeen osaan. Myöhemmin 1800-luvulla siitä tuli Siamin vasallivaltio ja vuonna 1893 puolestaan Ranskan protektoraatti. Ranskan ote heikkeni toisen maailmansodan aikana. Vuoden 1946 ja 1946 aikana annettiin useita itsenäisyysjulistuksia, mutta lopulta ranskalaiset palauttivat Japanille menettämänsä aseman Indokiinassa. Laosin kuningaskunta itsenäistyi osana Ranskan liittoa vuonna 1947.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phra Bang eli Kultainen Buddha. Aikanaan siamilaisten ryöstämä patsas on palautettu sittemmin Luang Prabangiin.[1]

Nykyisen Laosin alueella oli muodostunut vuonna 1353 Lan Xangin kuningaskunta, eli miljoonien elefanttien maa. Kuningaskunta muodostui useista keskushallinnon alaisista vasallivaltioista. Tarinan mukaan kuningaskunnan perusti Fa Ngum, joka toi mukanaan kuningaskuntaansa munkkeja Angkorista. Mukana oli myös kultainen Buddhan patsas eli Phra Bang, jonka mukaan Luang Prabangin kaupunki sai nimensä Kultaisen Buddhan kaupunki.[1] Lan Xang hajosi sen ruhtinaiden ajauduttua keskinäisiin kiistoihin ja Siamin kuningaskunnan sekaantumiseen vuonna 1707. Lan Xangin entisestä kruununtavoittelijasta Kingkitsaratista tuli Luang Prabangin ensimmäinen kuningas.[2] Entinen valtakunta jakautui Luang Prabangin lisäksi Vientianen ja Champassakin kuningaskuntiin.[1] Kingkitsaratin ja Lan Xangin entisen kuninkaan Xai Ong Ven yrityksen jälleenyhdistää kuningaskunta epäonnistuivat.[2]

Siamilaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi voimakas itsenäinen Luang Prabang heikkeni vähitellen. 1800-luvulla kuningaskunnasta tuli Siamin vasallivaltio, jonne asetettiin siamilainen varuskunta ja komissaareja kuninkaan neuvonantajiksi.[2] Siamin pelätessä Vietnamin yrittävän vallata nykyisen Laosin alueen Luang Prabang miehitettiin vuonna 1885. Vietnamissa vaikuttaneet ranskalaiset antoivat vastineeksi siamilaisille nootin, jossa he varoittivat loukkaamasta Vietnamin keisarin oikeuksia. Siamin kuningas Mongut päätyi sodan välttääkseen solmimaan sopimuksen ranskalaisten kanssa toukokuussa 1886. Sopimus salli ranskalaisten asettaa varakonsuli Luang Prabangiin, mutta toisaalta Siamissa sopimus nähtiin Ranskan tunnustuksena Siamin vallalle alueella. Varakonsuli Auguste Pavie saapui vuonna 1887. Kun siamilaiset vetäytyivät saman vuoden aikana, he ottivat mukaansa neljä Deo Van Tri -nimisen sissipäällikön veljeä. Kostona tämä poltti Luang Prabangin kaupungin tukenaan kiinalaisia sotilaita. Pavien onnistui pelastaa kuningas Oun Kham, ja tämä sai kuninkaan suostutelluksi luopumaan vasalliudestaan Siamille ja hyväksymään Ranskan suojeluksen. Pavien onnistui myös palauttaa siamilaisten vangitsemat veljekset, mikä kasvatti ranskalaisten arvovaltaa.[1]

Ranskan protektoraatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Sisavang Vong.

Laosista tuli virallisesti Ranskan protektoraatti vuonna 1893 pääkaupunkinaan Vientiane.[1] Luang Prabangista tuli muusta alueesta erillinen kokonaisuutensa, jolla oli edelleen Ranskan alaisuudessa oma kuninkaansa. Sen alue jopa laajeni, kun kuningaskuntaan liitettiin Xainyaburin maakunta vuonna 1907. Kuninkaan neuvonantajana toimi edelleen ranskalainen konsuli.[2] Maassa, jossa vain harvoilla oli mahdollisuus opiskella, Luang Prabangin prinsseistä tuli Laosin itsenäisyysliikkeen johtajia. Kolme tunnetuinta heistä olivat Phetsarath, Souvanna Phouma ja Souphanouvon. Kaikki kolme prinssiä olivat opiskelleet Ranskassa. Ranskan ote Indokiinasta heikkeni toisen maailmansodan aikana vuonna 1940, jolloin Japani oli miehittänyt Vietnamin pohjoisosat. Tilannetta käytti hyväkseen myös Thaimaan kuningas Phibun, jonka armeija miehitti osia Luang Prabangista. Phibun elätteli japanilaisten tukemana toiveita Suur-Thaimaan luomisesta. Korvauksena menetetyistä alueista ranskalaiset luovuttivat Luang Prabangin kuningas Sisavang Vongille Vientianen, Xien Khouangin ja Nam Than alueet elokuussa 1941.[1]

Kuningaskunnan laajennuttua prinssi Phetsarath sai varakuninkaan arvonimen, Souvannasta tuli talousministeri ja Setthasta sisäministeri. Ranskalaiset eivät vastustaneet Japanin toimia alueella, mutta ranskalaiset virkamiehet jatkoivat edelleen toimintaansa. Uhkana ranskalaisille oli niin japanilaisten ajama pan-aasialainen liike, kuin thaimaalaisten pan-thai-ideologia. Vastaliikkeenä he yrittivät pönkittää paikallista laosilaista kansallistunnetta. Tällöin perustettiin ensimmäiset laonkieliset sanomalehdet, minkä lisäksi tuettiin klassista tanssia, teatteria ja musiikkia. Laokulttuurin kukoistus herätti innostusta jopa Mekong-joen toisella puolella asuvien laokansojen keskuudessa. 9. maaliskuuta 1945 japanilaiset toteuttivat kuitenkin kaappauksen. Ranskalaiset virkamiehet ja sotilaat pidätettiin ja Ranskan siirtomaakausi julistettiin loppuneeksi.[1]

Laosin kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Sisavang Vong ja prinssi Savang Vatthana pysyivät uskollisina ranskalaisille, eivätkä suostuneet vaatimuksiin julistaa maata itsenäiseksi. Savang Vatthanan oli kuitenkin paettava japanilaisten miehittäessä Luang Prabangin ja Sisavang Vong taipui viimein japanilaisten vaatimuksiin julistaen maan itsenäiseksi 8. huhtikuuta 1945. Champassakin kuningas Boun Om teki sen sijaan vastarintaa. Japani antautui ehdoitta vain hieman myöhemmin vuoden 1945 puolivälissä. 1. syyskuuta 1945 prinssi Phetsarath antoi uuden itsenäisyysjulistuksen kertomatta isälleen kuningas Sisavang Vongille. Kuningas piti puolestaan maata yhä osana Ranskan protektoraattia. Lopulta Phetsarathilta riistettiin hänen varakuninkaan arvonsa.[1]

12. lokakuuta 1945 Laosin itsenäisyyskomitea muodosti väliaikaisen hallituksen, joka käytti nimeä Lao Issara eli Itsenäinen Laos. Maalle laadittiin perustuslaki ja Sisavang Vong kutsuttiin maan perustuslailliseksi kuninkaaksi. Kuningas kieltäytyi ensin, jolloin hallitus äänesti hänen syrjäyttämisestään. Hänet kutsuttiin kuninkaaksi kuitenkin vielä uudelleen keväällä 1946 ja tällä kertaa kuningas taipui. Laosin kuninkaan kruunajaiset pidettiin 23. huhtikuuta. Tilanne muuttui kuitenkin jälleen ranskalaisten joukkojen edetessä kohti Vientianea. Kaupunki vallattiin jo 25. huhtikuuta ja Lao Issaran jäsenet pakenivat Mekongin toiselle puolelle. Luang Prabang vallattiin edelleen toukokuussa. Ranskalaiset olivat palauttaneet valtansa. Seuraavan vuoden toukokuussa 1947 ranskalaiset julistivat Ranskan liittoon kuuluvan Laosin kuningaskunnan perustamisesta, jonka kuningas oli jälleen Sisavang Vong.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 243-251, 266. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.
  2. a b c d Martin Stuart-Fox: Historical Dictionary of Laos, s. 203-205. 3. painos. The Scarecrow Press, 2008. ISBN 0-8108-5624-7. (englanniksi)