Louisa Swain

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Louisa Swain
Henkilötiedot
Syntynyt1800/1801
Norfolk, Virginia, USA
Kuollut25. tammikuuta 1880
Lutherville, Maryland, USA
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti ompelija
Puoliso Steven Swain (vih. 1821 (?))
Lapset 4
Muut tiedot
Merkittävät teoksetensimmäinen yhdysvaltalaisissa vaaleissa laillisesti äänestänyt nainen

Louisa Ann Swain (syntyjään Gardner, 1800/1801 – 25. tammikuuta 1880) oli yhdysvaltalainen ompelija ja ensimmäinen nainen, joka äänesti laillisesti Yhdysvaltain yleisvaaleissa 6. syyskuuta 1870.[1][2][3]

Elämänkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louisa Gardnerin tarkkaa syntymäaikaa ei tunneta. Syntymävuodeksi mainitaan joko 1800 tai 1801. Hän syntyi Norfolkissa Virginiassa kveekkariperheeseen. Isä oli merikapteeni, mutta katosi katosi merellä. Swain jäi lopulta orvoksi ollessaan noin 10-vuotias. Tämän jälkeen hänet lähetettiin orpokotiin, jossa hän oppi neulomaan, kehräämään ja kutomaan. Hänet palkattiin pariin perheeseen ompelijaksi.[1][4]

Vuoden 1821 tienoolla Louisa meni naimisiin tuolitehtaan omistavan Steven Swainin kanssa. Parille syntyi neljä lasta ja perhe asui Baltimoressa. Sittemmin perhe muutti Ohioon ja myöhemmin Indianaan. Yksi lapsista muutti Laramien kaupunkiin Wyomingin territorioon, jonne myös vanhemmat muuttivat myöhemmin.[1]

Wyomingissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wyomingin lainsäädäntöelin antoi naisille yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden joulukuussa 1969. Naiset, jotka olivat vähintään 21-vuotiaita, saivat äänestämisen lisäksi myös asettua ehdolle vaaleissa ja toimi valamiehistössä.[2]

Swainin, joka oli aina aikaisin jalkeilla, oli alunperin tarkoitus käydä tapansa mukaan aamukävelyllä ja ostamassa hiivaa paikalliselta leipurilta 6. syyskuuta 1870. Hänellä oli yllään kotivaatteet, mutta kuitenkin puhdas essu ja hilkka sekä pieni ämpäri hiivaa varten. Äänestäminen oli alkanut Wyomingissa samana päivänä ja kyseessä olivat ensimmäiset vaalit sen jälkeen, kun territorion antoi myös naisten äänestää. Aamukävelynsä aikana Swain poikkesi reitiltään äänestämään.[5]

Aikalaislähteiden, Laramien ja muiden wyomingilaisten lehtien mukaan, Swainista tuli ensimmäinen nainen, joka äänesti laillisesti sitten vuoden 1807. Hänen jälkeensä seuraava äänestämässä käynyt nainen äänesti puoli tuntia myöhemmin (Augusta C. Howe Cheyennessa).[4] Laramien paikallislehden mukaan 93 naista äänesti vaaleissa, mutta Swain oli ainoa, joka mainittiin nimeltä. Yhdysvaltain perustuslain 19. lisäys, jonka nojalla naisille taattiin äänioikeus samoissa määrin kuin miehille, hyväksyttiin vasta 50 vuotta myöhemmin.[6]

Äänestyspäivän tarkat yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. On myös ehdotettu, että Swain valittiin yhteisönsä vanhimpana ensimmäiseksi naisäänestäjäksi Laramiessa. Swain oli noin seitsemänkymppinen.[2]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian vaalien jälkeen Swainin pariskunta muutti Marylandiin, jossa yksi tämän tyttäristä asui. Swain jäi leskeksi lokakuussa 1972 miehensä kuoltua. Swain itse kuoli 25. tammikuuta 1880 Luthervillen kaupungissa. Hänet on haudattu miehensä viereen Friends Burial Ground -hautausmaalle Baltimoreen.[7]

Perintö ja muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Franchise -patsas Laramiessa

Vuonna 2008 Yhdysvaltain kongressi hyväksyi julkilausuman, jonka nojalla 6. syyskuuta nimettiin Louisa Swainin päiväksi.[1] Päivää juhlitaan Swainin entisessä kotikaupungissa, Laramiessa, mm. museokierroksin.[8]

Swainin muistoa vaalivan museon edustalla olevalla aukiolla on häntä esittävä pronssinen John Bakerin veistämä patsas, joka on nimeltään The Franchise ja esitää Swainia tämän ollessa matkalla äänestämään ensimmäistä kerta. Patsas sijaitsee vain korttelin päässä paikasta, jossa Swain alun perin äänesti.[6][9]

Wyomingissa toimii myös Swainin nimeä kantava säätiö, joka pyrkii tekemään työtä demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Louisa Swain Wyoming History Day. 2024. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  2. a b c Archives on the Air 307: Historic Vote – Louisa A. Swain Papers Wyoming Public Media. 1.8.2023. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  3. Louisa Ann Swain, ca. 1860 Wyoming History Day. 2024. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  4. a b Biography: Louisa Ann Swain National Women's History Museum. 2024. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  5. Louisa Swain: The travelling grandma who forever changed the US BBC News. 26.3.2024. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  6. a b Billock, Jennifer: Women Have Been Voting in Wyoming for 150 Years, and Here Is How the State Is Celebrating Smithsonian Magazine. 7.6.2019. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  7. September 6, 1870 – Louisa Ann Swain of Laramie, Wyoming becomes the first woman in the United States to cast a vote legally after 1807 Center for Teaching the Rule of Law. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  8. Louisa Swain Day Travel Wyoming. 2023. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)
  9. "The Franchise" statue by John D. Baker in the Johnson Lummis Hunkins Plaza outside the Wyoming House for Historic Women in downtown Laramie, Wyoming Library of Congress, Washington, D.C. 20540 USA. Viitattu 23.4.2024.
  10. About Us The Louisa Swain Foundation. Viitattu 23.4.2024. (englanniksi)