Lindholm (saari Stegenlahdella)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lindholm on pieni seitsemän hehtaarin kokoinen saari[1] itäisessä Tanskassa, Mønin ja Sjællandin saarten välissä Stegenlahdella.

Tanskan valtio osti Lindholmin saaren vuonna 1925. Saareen perustettiin virusperäisten eläintautien tutkimuskeskus. Tanskalaisilla karjatiloilla raivosivat tuolloin suu- ja sorkkataudit, ja epidemioiden välttämiseksi tutkimuskeskus haluttiin perustaa saareen. Saareen pääsee ainoastaan lautoilla. Nykyisin keskusta pyörittää Tanskan teknillinen yliopisto, DTU. Tutkimuskeskuksen on tarkoitus muuttaa pois saaresta vuonna 2019.[2]

Tutkimuskeskuksen tilalle saareen on suunniteltu ulkomaalaiskeskusta. Sinne siirrettäisiin rikoksen tehneitä ja kielteisen oleskelupäätöksen saaneita ulkomaalaisia. Saari ei olisi vankila, sillä rikokseen tuomitut ovat jo kärsineet rangaistuksensa, mutta heitä ei voida karkottaa Tanskasta, koska heitä uhkaisi kidutus tai teloitus kotimaassaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]