Les Indes galantes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Les Indes galantes
Jean-Marc Nattier Hebe les Indes Galantes.jpg
Alkuperäinen nimi Les Indes galantes,
Määritelmä ballet héroïque
Säveltäjä Jean-Philippe Rameau
Libretto Louis Fuzelier
Pohjautuu eri tekstilähteisiin
Tyylilaji balettiooppera
Kieli ranska
Kantaesitys 23. elokuuta 1735
Pariisi
aikajana Rameaun oopperoista
Hippolyte et Aricie Les Indes galantes Castor et Pollux
1733 1735 1737

Les Indes galantes on Jean-Philippe Rameaun säveltämä balettiooppera, joka koostuu prologista ja neljästä näytöksestä. Jokainen näytös (ransk. entrée) on erillinen pikku tarina, jolla ei ole juonellista yhteyttä muihin näytöksiin. Teoksen libreton on kirjoittanut Louis Fuzelier. Les Indes galantes kantaesitettiin Pariisin Kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa (Académie Royale de Musique, nykyisin Pariisin ooppera) 23. elokuuta 1735.

Oopperan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1725 Ranskan Mississippin kauppakomppania Compagnie du Mississippi toi Mitchigamea-heimon päällikön Agapit Chicagoun ja viisi muuta päällikköä vierailulle Ranskaan. Päällikköjen matkaohjelmaan kuului uskollisuudenvala Aurinkokuninkaalle ja jänisjähti kuninkaan kanssa. Päälliköt esittivät Pariisin Theatre Italienissa kolme tanssia: rauhan-, sodan- ja voitontanssit. Esityksen inspiroimana Rameau sävelsi rondon "Les Sauvages" cembalolle, ja julkaisi sen pari vuotta myöhemmin osana kahden sarjan kokoelmaa "Nouvelles Suites de Pièces de Clavecin" (1726/1727). Rameau käytti rondon musiikkia Les Indes galantes -oopperan suuressa rauhanpiipputanssissa.

Kantaesityksessä teos koostui prologin lisäksi vain kahdesta ensimmäisestä näytöksestä, mutta jo kolmanteen esitykseen säveltäjä lisäsi 3. näytöksen ("Les Fleurs"). Les Fleurs sai osakseen kovaa kritiikkiä, ja sankarin pukeutumista naiseksi pidettiin järjettömänä. Rameau teki näytöksestä uuden version, jossa koko juoni ja lähes kaikki musiikki oli vaihdettu. Pohjois-Amerikkaan sijoittuva 4. näytös "Les Sauvages" liitettiin oopperaan 10. maaliskuuta 1736 pidetyssä näytännössä.[1] Les Indes galantes on Rameaun menestyksekkäin ooppera, sillä sitä esitettiin Pariisin oopperassa vuoteen 1773 asti yhteensä 320 kertaa.

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivi Pylvänäinen Hebén roolissa Suomen ensimmäisessä Les Indes galantes -tuotannossa.

Prologi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. näytös "Le Turc généreux"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Emilie – sopraano (Marie Pélissier)
  • Valèrehaute-contre (Pierre Jélyotte)
  • Osman – baritoni (Jean Dun "fils")
  • merimiehiä, afrikkalaisia orjia – kuoro ja tanssijat

2. näytös "Les Incas du Pérou"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Phani-Palla, prinsessa – sopraano (Marie Antier)
  • Dom Carlos, espanjalainen upseeri – haute-contre (Pierre Jélyotte)
  • Huascar, inkakuningas – baritoni (Claude-Louis-Dominique Chassé de Chinais)
  • inkoja, uhripappeja ja -papittaria, perulaisia – kuoro ja tanssijat

3. näytös "Les Fleurs"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fatime, Tacmasin orjatar – sopraano (mademoiselle Petitpas)
  • Zaïre, Alin orjatar – sopraano (mademoiselle Eremans)
  • Tacmas, persialainen prinssi – haute-contre (Denis-François Tribou)
  • Ali, Tacmasin suosikki – baritoni (N.N.)
  • orjia, jalkavaimoja – kuoro ja tanssijat

4. näytös "Les Sauvages"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Zima, intiaaniprinsessa – sopraano (Marie Pélissier)
  • Adario, intiaanipäällikkö – taille (Louis-Antoine Cuvillier)
  • Damon, ranskalainen upseeri – haute-contre (Pierre Jélyotte)
  • Don Alvar, espanjalainen upseeri – baritoni (Jean Dun "fils")
  • intiaaneja, ranskalaisia ja espanjalaisia siirtokuntalaisia – kuoro ja tanssijat

Synopsis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prologi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pierre Jélyotte, yksi kantaesityksen pääroolien esittäjistä. Louis Tocquén maalaus.

Tapahtumapaikkana on nuoruuden jumalatar Hebén palatsi. Hebé kutsuu Euroopan nuorisoa laulamaan ja tanssimaan. Nuoret rakastavaiset Ranskasta, Italiasta, Espanjasta ja Puolasta saapuvat ja aloittavat juhlat. Sodan jumalatar Bellone tunkeutuu juhliin seurueensa kanssa ja kutsuu nuoret miehet sotaan. Juonenkäänteen taustalla saattaa olla Euroopassa teoksen sävellysaikoihin riehunut Puolan perimyssota. Hebé kutsuu avukseen Amorin (L'Amour) joka laskeutuu taivaasta amoriinien kanssa. Yhdessä L'Amour ja Hebé lähettävät amoriinit kaukaisten merien taakse etsimään rakkautta Euroopan ulkopuolelta.

Le Turc généreux[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marie Sallé, kantaesityksen päätanssija

Ensimmäinen näytös "Jalomielinen turkkilainen" sijoittuu Intian valtameressä olevalle saarelle, jossa valtaa pitää turkkilainen pašša, Osman. Tapahtumapaikkana on Osmanin palatsin mereen rajautuva puutarha. Päähenkilö, nuori ranskalaisneito Emilie, on joutunut eroon rakastetustaan Valèresta. Kaapparit ovat vanginneet Emilien ja myyneet hänet Osmanille orjaksi. Osman painostaa Emilietä antautumaan rakastajattarekseen. Osman poistuu puutarhasta, ja meri ja taivas muuttuvat tummanpuhuvuksi. Alkaa myrsky. Emilie kuulee myrskyn pauheen läpi merihädässä olevien ihmisten huutoa. Myrskyn lakattua joitakin merimiehiä huuhtoutuu rantaan ja heidät lyödään kahleisiin, sillä hekin joutuvat Osmanin orjiksi. Emilie menee rannalle toivoen tapaavansa maanmiehiään ja tunnistaa Valèren merimiesten joukosta. Rakastavaiset riemuitsevat jälleennäkemisestään mutta surevat kohtaloaan orjuudessa. Osman saapuu ja sanoo Valèren olevan syyllinen ja aikovansa kostaa tälle samalla mitalla. Emilie kauhistuu, mutta Osman vapauttaakin sekä hänet että Valèren. Näin hän maksaa takaisin sen että Valère aikoinaan vapautti Osmanin vankeudesta Ranskassa. Yleisen ilonpidon jälkeen Osman lahjoittaa Valèrelle laivoja, jotka lastataan täyteen lahjoja ja rakastavaiset lähtevät yhdessä kotimatkalle.

Les Incas du Pérou[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiaaninainen ensiesityksen puvustuksessa. Jean-Baptiste Martinin maalaus.

Teoksen toinen osa tapahtuu Perussa, tuhkan peittämiin tulivuoriin rajautuvalla aavikolla. Suuri auringon juhla on alkamassa. Inkaprinsessa Phani rakastaa espanjalaista valloittajaa Dom Carlosta. Carlosin lisäksi myös inkakuningas Huascar, (jolla on samanniminen historiallinen esikuva), rakastaa Phania. Carlos syyttää Phania epäröinnistä mutta Phani puolustautuu vedoten verisiteisiinsä ja pyytää anteeksi epäröintiään. Rakastavaiset pohtivat kuinka Phani saataisiin pelastettua julman aurinkokultin pauloista. Phani kehottaa Carlosia poistumaan mutta palaamaan myöhemmin pelastamaan hänet. Carlosin lähdettyä Huascar huomaa Phanin jääneen yksin ja tulee vaatimaan Phania omakseen, sillä itse auringonjumala on ilmoittanut Huascarille että heidät on tarkoitettu yhteen. Phani epäilee jumalallista ilmoitusta, ja Huascar kiivastuu syyttäen Phania siitä, että rakkaus valloittajaan on turmellut hänen uskonsa.

Juuri ennen auringon juhlan alkua Huascar antaa uskotulleen salaisen tehtävän aiheuttaa tulivuorenpurkaus Auringon juhlan aikana. Juhla alkaa, ja kesken kaiken maa alkaa järistä, ja tulivuori sylkeä tulta ja savua. Perulaisjoukko hajaantuu pakokauhuisena, mutta Huascar pysäyttää Phanin. Maanjäristys vaikuttaa lakanneen. Huascar väittää tulivuorenpurkausta jumalliseksi merkiksi siitä, että Phanin on alistuttava hänen tahtoonsa. Carlos saapuu pelastamaan Phanin. ja samalla tulivuorenpurkaus alkaa uudelleen lennättäen ilmaan valtavan kalliolohkareen, jonka alle Huascar murskautuu.

Les Fleurs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas näytös sijoittuu Persiaan, Alin palatsin puutarhaan jossa valmistaudutaan kukkien juhlaan. Prinssi Tacmas rakastaa suosikkinsa Alin orjatarta Zaïrea ja on tullut naisen valepuvussa Alin palatsiin tarkkailemaan Zaïrea. Ali huomaa Tacmasin, ja Tacmas kertoo hänelle rakkaudestaan. Ali puolestaan on rakastunut Tacmasin orjattareen, Fatimeen, joka saapuukin pian paikalle pukeutuneena puolalaiseksi miesorjaksi. Fatime ja Zaïre tunnustavat rakastavansa toistensa omistajia, jolloin miehet vaihtavat orjia, ja kaikki neljä yhtyvät onnellisina kukkien juhlaan.

Les Sauvages[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeinen näytös tapahtuu pohjoisamerikkalaisessa lehtimetsässä, jonne intiaanit sekä ranskalaiset ja espanjalaiset siirtokuntalaiset ovat kokoontuneet viettämään suurta rauhanpiippujuhlaa. Intiaanipäällikkö Adario tervehtii sotureitaan ja kutsuu heitä rauhanjuhlaan. Mutta juhlaa varjostaa huoli, sillä Adario pelkää kilpakosijoitaan: sekä ranskalainen upseeri Damon että espanjalainen upseeri Don Alvar ovat rakastuneet Adarion valittuun, prinsessa Zimaan. Damon ja Alvar vikittelevät Zimaa, mutta Zima hylkää molemmat, Alvarin liian kiihkeänä ja intohimoisena ja Damonin puolestaan liian laimeana. Zima ja Adario saavat toisensa, ja kaikki juhlivat yhdessä suurta rauhanpiippujuhlaa.

Les Indes galantes Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Les Indes galantes -oopperan Suomen kantaesitys oli Helsingin Musiikkitalossa 16. huhtikuuta 2013 nimellä Villiä rakkautta – Les Indes galantes Sibelius-akatemian oopperan tuottamana[2] ja siinä esiintyi Sibelius-akatemian opiskelijoiden lisäksi Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen tanssijoita sekä produktiokuoro Les Chanteurs Galants[3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stanley Sadie ja Laura Macy: Grove Book of Operas, 2nd Edition, s. 297. New York, NY: Oxford University Press, 2006. ISBN 9780195309072. (englanniksi)
  2. Hannu-Ilari Lampila: Barokkiooppera hassuimmillaan. Helsingin Sanomat, 20.4.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 28.4.2013.
  3. Villiä rakkautta – Les Indes galantes, käsiohjelma. Sibelius-akatemia.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]