Lepakkotuoli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuoli sai monissa Euroopan maissa nimen lepakkotuoli lepakonsiipiä muistuttavien muotojensa perusteella.
1800-luvulla leirikäyttöön kehitetty Paragon-tuoli.

Lepakkotuoli on kevytrakenteinen nojatuoli, joka muodostuu osiin purettavissa olevasta putkirungosta ja sen varaan ripustetusta, nahasta tai markiisikankaasta ommellusta istuinvaatteesta. Tuolista tuli Suomessakin suosittu nuorten kotien ja vapaa-ajanasuntojen kevyt ja siirreltävä kaluste 1950–1960-luvuilla.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen lepakkotuolin toi markkinoille argentiinalainen Grupo Austral vuonna 1938, ja tuoli sai yhtiökumppanien Antonio Bonet Castellana, Juan Kurchan ja Jorge Ferrari Hardoy sukunimien alkukirjainten mukaan nimen BKF-tuoli (esp. la silla BKF). Se oli moderni versio alun perin sotilasleirikäyttöön 1870-luvulla tehdystä kokoontaittuvasta Paragon-telttatuolista. 1900-luvun alussa siitä kehitettiin Libyan Tripolissa Italian siirtomaahallinnon tarpeisiin valmistettu Tripolina-tuoli, ja tästä edelleen kehitettiin BKF-tuoli erään Buenos Airesiin valmistuvan modernin asuinkerrostalon sisustuksen osaksi. Aiemmin muun muassa Le Corbusierin kanssa työskennellyt suunnittelijakolmikko korvasi esikuvien puurungon ja metallinivelet teräsputkista taivutetuilla runko-osilla, joiden neljä alataivetta toimivat tuolin jalkoina ja neljä ylätaivetta istuinvaatteen ripustuskulmina.[1]

BKF-tuoli oli näytteillä Salon de Artistas Decoradores -sisustusnäyttelyssä, josta sen keksi New Yorkin Modernin taiteen museon johtaja Edgar Kaufmann Jr. ja otti sen museon kokoelmiin.[2] Tuoli valittiin myös Frank Lloyd Wrightin Kaufmannin perheelle piirtämään Fallingwater-taloon.

Suomalaisen Artekin silloinen yhteistyöyritys Artek-Pascoe Inc. otti tuolin ensimmäisenä tuotantoon Yhdysvalloissa 1941. Yritys joutui kuitenkin vararikkoon 1948, minkä jälkeen lepakkotuolia valmisti Knoll-huonekaluyritys vuoteen 1951 saakka, muttei onnistunut saamaan sille patenttia lukuisten jäljitelmien tultua markkinoille. Tuolityyppi sai kuitenkin yhä useampia muunnelmia valmistajia eri maissa, ja siitä tuli nuorekkaan ja modernin sisustustyylin tärkeä tunnusmerkki 1950–1960-luvuilla. Knoll-museon intendentti Albert Pfeiffer pitää lepakkotuolia 1900-luvun menestyneimpänä tuolimallina.[1]

Vuonna 2013 Bárbara Giménez Weinbaum kehitti BKF-suunnittelijatrion alkuperäisen luonnoksen pohjalta kahdenistuttavan Butterfly Twin Chairin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Klatt, Mary Beth: Float Like A Butterfly. After 60 Years, This Classic Chair Still Packs A Design Punch. Chicago Tribune 21.2.1999, viitattu 2.2.2015.
  2. Lepakkotuolin tarina, lepakkotuoli.fi, viitattu 2.2.2015.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Butterfly chair