Lauritsalan tehdasrata

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauritsalan tehdasrata oli Kaukas Oy:n Lauritsalan tehtaiden yhteydessä toiminut sisäistä liikennettä harjoittanut 600 mm:n raideleveydelle rakennettu kapearaiteinen rautatie.

Vetureita oli yhteensä toistakymmentä, muun muassa kaksi höyrysäiliöveturia: numero 6, Henschel 20804/1927, 2-6-0f ja numero 7, Lokomo 187/1935, 2-4-0f. Jälkimmäinen veturi oli Suomessa omilla piirustuksilla rakennettu koekappale joka jäi jostain syystä ainoaksi lajissaan. Toinen suomalainen, Rosenlew Oy:n Oulujoki Oy:lle rakentama veturi oli huomattavasti pienempi - ja uniikkikappale sekin.

Radalla palveli loppuun asti muun muassa entinen Riihimäen-Lopen rautatien RLR 5´ -veturi, myöhemmin Kaukas 5, Hanomag 9730/1921, 0-4-2t, jonka kattila tosin uusittiin vuonna 1929, jolloin se vaihdettiin turpeelta puulle.

Kalusto ei kelvannut sotakorvauksina, ilmeisesti pääosin jo varttuneen ikänsä vuoksi.

Koska tehtaiden jatkuvasti kasvava kuljetustarve lopulta ylitti rajusti 600 mm rautatien kapasiteetin ja kalustokin alkoi olla yli aikansa elänyttä, Lauritsalan kapearaiteet lakkautettiin vuonna 1949 - 1953 ja kalusto pääosin romutettiin.

Yksi radan vetureista, numero 2, myytiin Karjalankosken rautatielle ja odottaa tänään kunnostuksensa loppuun saattamista.

Raideliikenteen kumipyöriä suuremman kapasiteetin ja paremman hyötysuhteen vuoksi entinen kapearaiteisto muutettiin leveäksi ja sillä liikennöi kolme kotimaista valmistetta olevaa teollisuusdieselvetureita. Tehtaiden oma liikenne loppui vuonna 2007; vaihtotyöt siirtyivät VR:lle ja omat veturit pantiin myyntiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raskas sekajuna: rautatiehistoriallisia katsauksia meiltä ja muualta, Juuso Hyvärinen (toim.). Toijala: Veturimuseo, 1997. ISBN 952-90-8754-3 (nid.)
  • Kari Jokinen: Höyrysäiliöveturit - touhukkaat termospullot
  • Resiina-lehdet. ISSN 0356-0600