Lauri Sarhimaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri Tapio Sarhimaa (9. toukokuuta 1934 Taipalsaari21. tammikuuta 2022 Lappeenranta)[1] oli valtiotieteen maisteri, joka työskenteli yli 30 vuotta sanomalehti Etelä-Saimaan päätoimittajana.[2]

Lauri Sarhimaa syntyi kirvesmies Juhana Sarhimaan ja Iida Käkelän perheeseen. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1960 Marja-Leena Naumanen. Sarhimaa tuli ylioppilaaksi vuonna 1954 ja valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1959. Hän toimi Maakansan eduskuntatoimittajana vuosina 1959–1960 ja Etelä-Saimaan päätoimittajana vuodesta 1960 vuoteen 1992 asti. Sarhimaa on toimittanut teokset Lappeenrannan Osuuspankki 1922–1972 (1972, muiden kanssa), Lappeenranta kautta aikojen (1978, Aimo Vuorisen kanssa), Yhdeksän vuosikymmentä: aatehistoriallisia näkökulmia Lappeenrannan Uutisten, Itä-Suomen Sanomain ja Etelä-Saimaan vaiheita vv. 1885–1975 (1976) ja Etelä-Saimaan tarina (1985).[2] Sarhimaa oli toimittaja-aikanaan myös ahkera kolumnisti.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sarhimaa, Jukka: Lauri Sarhimaa 1934–2022 (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 13.2.2022. Viitattu 13.2.2022.
  2. a b Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on 1994, s. 863. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.
  3. Etelä-Saimaan päätoimittaja vaihtuu. HS, 1.9.1992. (Viitattu 10.4.2018)