Lauri Leander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri (Lasse) Leander (18. kesäkuuta 1893 Tampere4. lokakuuta 1968) oli suomalainen jääkärieversti ja toimitusjohtaja. Hänen vanhempansa olivat kauppias Kaarlo Anders Leander ja EvaLouise Samuelsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Annie Concordia Raninin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Sortavalan reaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Karjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisella osastolla vuosina 1912–1916. Hän teki maataloudellisen tutkimusmatkan Karjalaisen osakunnan stipendiaattina Raja Karjalaan. Hän oli 14. syyskuuta 1918–1922. tammikuuta 1919 välisen ajan komennettuna oppilaaksi Viipurin upseerikokelaskursseille. Komentajskurssin Sotakorkeakoulussa hän suoritti vuonna 1926 ja Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1936–1937. Lisäksi hän suoritti opintomatkan Ruotsiin ja Saksaan tutustumaan näiden maiden puolustusministeriöissä korkeimman sotilasjohdon ja armeijan järjestelykysymyksiin.[1][2]

Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Tampereen Sanomissa jo vuodesta 1914 saakka ollut toimittaja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 31. elokuuta 1917 ja sijoitettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin pataljoonan 3. komppaniaan 26. syyskuuta 1917.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi Kenttälennätinpataljoonaan, josta hänet komennettiin 26. maaliskuuta 1918 joukkueenjohtajaksi 2. Mikkelin pataljoonaan, josta hän sai siirron joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen hän palveli 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi, missä hän toimi eri komppanioissa joukkueenjohtajana ja ajoittain komppanianpäällikkönä. Armeijasta hän erosi 11. 2´helmikuuta 1919 ja siirtyi sihteeriksi Sotaministeriön alaiseen Jääkäritoimistoon, josta hänet siirrettiin 11. huhtikuuta 1919 Sotaministeriön intendentuuriosastolle, jossa hänet määrättiin 1. kesäkuuta 1919 osaston kanslistiksi ja 1. syyskuuta 1919 varikkojaoston päälliköksi. Edelleen hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1920 Sotaministeriön keskusosaston yleisten asiain toimiston päälliköksi ja l. toukokuuta 1920 alkaen sotaministerin nuoremmaksi adjutantiksi ja 1. tammikuuta 1922 yleisen sota-asiainosaston järjestelytoimiston sihteeriksi. Hänet nimitettiin 1. helmikuuta 1922 Sotaministeriön (myöhemmin puolustusministeriö) sota-asiainosaston järjestelytoimiston päälliköksi ja 21. marraskuuta 1935 Karjalan kaartin rykmentin komentajan apulaiseksi. Hän on hoitanut Hämeen kutsuntapiirin päällikön tehtäviä lyhyitä aikoja vuosina 1927 ja 1930 ja Saimaan kutsuntapiirin päällikön tehtäviä vuonna 1928 ja puolustusministeriön sota-asiainosaston päällikön tehtäviä ajoittain vuosina 1928–1934. Ollut varsinaisen toimensa ohella Puolustusvoimain sanomakeskuksen päällikkönä 1. tammikuuta 1935 19. helmikuuta 1936. Hän on hoitanut Karjalan kaartin rykmentin 1 pataljoonan komentajan tehtäviä 24. huhtikuuta – 9. syyskuuta 1936 ja 2. pataljoonan komentajan tehtäviä 1. lokakuuta 1937 – 23. toukokuuta 1938 väliset ajat. Hän on toiminut myös rykmentin komentajan viransijaisena vuonna 1938. Hän oli vuonna 1936 komennettuna puolustusministeriöön järjestämään sanomalehtimiesten reserviharjoituksia ja menoarvion valmistelutöihin ja Yleisesikuntaan opettajaksi hänet komennettiin vuonna 1937 tiedotushenkilöstön (sanomalehtimiesreserviläisten) kurssille sekä samana vuonna hänet komennettiin erikoistehtäviin Yleisesikuntaan.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisotaan hän osallistui Jalkaväkirykmentti 31:n komentajana (nimi muutettiin myöhemmin Jalkaväkirykmentti 4:ksi), mistä tehtävästä hänet siirrettiin myöhemmin 4. Prikaatin komentajan viransijaiseksi. Talvisodassa hän osallistui taisteluihin Muolaan järvikannaksella ja Vuoksenranassa sekä Sintola-Vitsaari akselilla. Välirauhan aikana hänet komennettiin erikoistehtäviin puolustusministeriöön, josta hänet siirreettiin Jatkosodan sytyttyä samaisiin tehtäviin Puolustusvoimien pääesikuntaan. Hän toimi samalla myös Eduskunnan Puolustusasiain valiokunnan sihteerinä vuosina 1942–1945.[2]

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotien jälkeen hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Liikesivistysrahaston toimitusjohtajaksi, missä tehtävässä oli vuoteen 1963 saakka. Hänet haudattiin Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.[2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän toimi Jääkärien kansallislahjakomitean jäsenenä ja sihteerinä vuonna 1919 ja Sotaministeriön kirjeenvaihtojärjestelmäehdotusta valmistelleen komitean jäsenenä vuonna 1919. Hän suoritti Komennusmatkan vuonna 1920 Norjaan noutamaan Salmijärven taistelun jälkeen sinne peräytyneet ja internoidut suomalaiset sotilaat kotimaahan. Jääkäriliiton sihteerinä ja rahastonhoitajana hän toimi vuosina 1922–1923 ja Puolustusrevisionin sihteerinä vuosina 1923–1926 sekä kutsuntalautakunnan sotilasjäsenen varajäsenenä vuosina 1926–1936. Puolustusministeriön ja Yleisesikunnan välisten henkilö- ym. asiain käsittelemisjärjestysehdotusta valmistelleen neuvottelukunnan jäsenenä hän toimi vuonna 1927 ja kunnostautumis- ja ansiomerkkien käyttöehdotusta suunnitelleen komitean jäsenenä vuosina 1928–1936 ja sihteerinä vuosina 1928–1929 sekä Valtioneuvoston asettamassa komiteassa, joka valmisti armeijan ja maatalouden tarkoitusperiä palvelevan hevossiittolan perustamista sekä armeijan kantaeskadroonien yhdistämistä hevossiittolan yhteyteen koskevan mietinnön, uutta armeijan hevoshuoltoasetusta suunnitelleen toimikunnan jäsenenä ja sihteerinä vuonna 1932. Hän valmisti Valtioneuvoston toimeksiannosta varatuomari E. Louhion kanssa niin sanotun sotainvaliidilaki- ja asetusehdotuksen vuonna 1931. Sotamuseolautakunnan jäsenenä hän toimi vuonna 1932 ja Valtionarkiston ja Sota-arkiston välisiä suhteita käsitelleen ja Sota-arkistolle uuden ohjesäännön laatineen komitean jäsenenä vuonna 1933. Hän valmisti vuosina 1935–1936 puolustusministerin määräyksestä ”Maanpuolustus ja propagandia-aser”-nimisen mietinnön. Sotilashallinnollisen Aikakauslehden toimituskunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1933–1939 ja Suomen ratsastajainliiton hallituksen jäsenenä vuosina 1934–1936 ja liittovaltuuston jäsenenä 1937–1945. Helsingin ratsastajat-seuran johtokunnan jäsenenä hän toimi vuonna 1934 ja puheenjohtajana vuonna 1935 sekä Helsingin ratsastusseurojen yhteistoimintalautakunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana vuonna 1935. Suomen ratsastajajoukkueen johtajana hän toimi 7. Pohjoismaisissa ratsastuskisoissa Oslossa vuonna 1935. Helsingissä vuonna 1937 pidettyjen 8. Pohjoismaisten ratsastuskisojen järjestelyistä huolehtineen keskustoimikunnan puheenjohtajana hän toimi vuosina 1935–1937 ja kisojen ylijohtajana vuonna 1937. Karjalan kenttäraisastajat-seuran johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana hän toimi vuonna 1936 ja 2. Divisioonan kunniatuontioistuimen jäsenenä vuosona 1937–1939. Hän toimi Finlandia-liiton ja Finlandia-kuvan johtokunnan puheenjohtajana ja Upseerit ei vakinaisessa palveluksessa parustajajäsenenä sekä Karjalan Kaartin Prikaatin Killan perustajana ja varapuheenjohtajana vuosina 1958–1968. Hän toi myös Kuusikodin rakennustoimikunnan jäsenenä ja Puolustusvoimien Sanomakeskuksen parustajana ja päällikkönä.[1][2]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hän toimitti puolustusrevisionin mietinnön ja sen perusteella laaditun puolustusministeriön julkaisun "Suomen puolustuskysymys" sekä sen ruotsinkielisen painoksen "Finlands försvarsproblem", 1926.
  • Upseerin taskukirja, 1928.
  • Katsaus jääkärien keskinäisen toiminnan vaiheisiin 10-vuotiskautena, 1928.
  • Puolustuslaitoksen käsikirja I-II, 1931 - 1932 (yhdessä V. Merikosken kanssa)
  • Maanpuolustus ja sanomalehdistö, 1935
  • Sekä oli Joukko-osastolehti Kaartilaisen päätoimittaja vuodesta1937 alkaen.
  • Suomen talouselämän johtajia, 1965.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975