Lampinsaari

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vihannin kaivoksen kaivostorni talvella 1956.

Lampinsaari on kylä ja taajama Raahen kaupungissa. Taajaman alueella asui vuoden 2011 lopussa 299 asukasta.[1] Kylä kuului aiemmin Vihannin kuntaan, joka liittyi Raahen kaupunkiin vuoden 2013 alussa.

Lampinsaaren alue on kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus, jonka suunnitteli aikoinaan arkkitehti Alhqvist englantilaiseksi puutarhakaupungiksi.[2] Kylän asuntokanta koostuu omakoti-, rivi- ja kerrostaloista.[2]

Kylällä on oma peruskoulu, jossa oppilaita on lukukaudella 2013–2014 yhteensä 78.[3] Lisäksi kylältä löytyy muun muassa päiväkoti, kerhotalo ja maauimala.[2]

Vuosina 1954–1992 Lampinsaarella toimi Outokumpu Oy:n kaivos, joka tuotti sinkkiä, kuparia ja lyijyä. Kaivostoiminnan aikana asukkaita kylällä oli yli 1 000.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 12.5.2014. Tilastokeskus. Viitattu 12.5.2014.
  2. a b c Lampinsaari Raahen kaupunki. Viitattu 12.5.2014.
  3. Lampinsaaren koulun lukuvuosisuunnitelma 2013–2014 (PDF) Raahen kaupunki. Viitattu 12.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.