Ladonala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
I. K. Inhan 1899 kuvaama suomalainen heinälato.

Ladonala (ruots. laduland) on vanha Ruotsissa ja Suomessa käytetty pinta-alan mittayksikkö. Yksi ladonala oli sellaisen luonnonniityn pinta-ala, josta kerätyt heinät täyttivät yhden ladon. Niityn arvo siis ilmoitettiin sen tuoton eikä varsinaisten pinta-alamittojen mukaan. Ladonala oli hyvin epämääräinen mittayksikkö, koska se riippui ladon suuruudesta. Mitään tiettyä ladon kokoa ei ollut sovittu tai määrätty.[1][2]

Luonnonheinän keruun aikakaudella hirsiladot olivat yleensä pienikokoisia. Niiden seinän pituus oli kolmesta metristä korkeintaan seitsemään metriin. Heinää kerättiin jokien varsilta, järvien ja lampien vesijätöiltä, kosteilta kaskiahoilta ja soilta. Näin niityt sijaitsivat laajalla alueella ja olivat yleensä pieniä, siksi ladotkin olivat pieniä.[3] Ladoista tehtiin pieniä myös siksi, ettei kantomatkoista tulisi pitkiä, sillä pehmeässä maastossa heinät oli koottava latoon takkavitsalla kantaen.[4] Vasta kylvöheinän aikakaudella 1800-luvun puolivälistä lähtien sadot suurenivat ja säilytystilaa tarvittiin enemmän.[3] Pienet hirsiladot alkoivat korvautua kookkailla lautarakennuksilla 1920-luvulta lähtien, kun raamisahat yleistyivät.[4] Kylvöheinän kasvatuksen yleistyessä luonnonheinän käyttö väheni, mutta ladonalaa käytettiin mittana vielä 1900-luvun alkupuolella varsinkin järviniityistä puhuttaessa.[2] Järviniitty eli vesiniitty oli niittyalue, jossa ainakin kasvien juuriosa oli veden peitossa.[5]

Pohjanmaalla yksi ladonala oli suunnilleen saman kokoinen kuin vanha tynnyrinala eli hieman vajaa puoli hehtaaria.[4] Jos niittyä oli kaksi ladonalaa, niin heinät riittivät talven yli yhdelle hevoselle. Torpparilla saattoi olla pari lehmääkin, mutta karjalle ei 1800-luvulla heiniä juuri antaneet edes itsenäisten maatilojen asukkaat.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nykysuomen sanakirja. Hakusana ladonala. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1951–1961.
  2. a b Vuorela, Toivo: Suomalainen kansankulttuuri, s. 207–208. 3. painos. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-07191-9.
  3. a b Hietala, Elsa: Latojen historiaa ja Suomen maatalousmuseon latonäyttely. Teoksessa Hietala, Elsa (toim.): Laari 2014. Vuosikirja, s. 29–39. [Loimaa]: Suomen maatalousmuseo Sarka, 2015. ISSN 1796-3990. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 2.1.2021). (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b c Korhonen, Jorma: Latomeri katosi (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 1.8.1999. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 2.1.2021.
  5. Iso tietosanakirja. Osa 9, palstat 301–303, hakusana niitty. Helsinki: Otava, 1935.
  6. Jutikkala, Eino: Kosken ja Lammin yhteiskuntaoloja viime vuosisadalla. Teoksessa Rantanen, Tuula (toim.): Historiantutkijan sana. Maisterista akateemikoksi, s. 25. Historiallisia tutkimuksia 105. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1977. ISBN 951-9254-14-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 2.1.2021).