Kārlis Padegs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kārlis Padegs

Kārlis Padegs (8. lokakuuta 1911 Riika19. huhtikuuta 1940 Riika) oli latvialainen taidemaalari ja -graafikko.[1][2][3]

Padegs menetti isänsä varhaisessa lapsuudessaan. Hän pakeni sotaa perheineen 4-vuotiaana Tarttoon, mutta palasi kotikaupunkiinsa Riikaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.[1] Padegs opiskeli vuosina 1928–1934 Latvian taideakatemiassa. Hänen opettajiensa joukossa oli Vilhelms Purvītis.[2] Padegs edusti aikansa modernismia. Hänen teostensa joukossa on esimerkiksi sodan tuottamia kärsimyksiä ja nykyaikaista kaupunkielämää kuvaavia töitä. Padegs teki myös muotokuvia Knut Hamsunin kirjallisuuden hahmoista. Hän kuoli tuberkuloosiin 28-vuotiaana.[1]

Padegsin taide oli pitkään piilossa yleisöltä, mutta vuonna 1981 hänen kunniakseen järjestettiin näyttely Latvian kansallisessa taidemuseossa. Taiteilijan satavuotissyntymäjuhlan kunniaksi siellä järjestettiin vuonna 2011 kaksi Padegsiin keskittynyttä näyttelyä.[1] Vuonna 2015 Varis Piņķis ja Ivo Briedis tekivät Padegsista näytelmän Padegs un Padegs.[4]

  1. a b c d Kārlis Padegs Latvijas kultūras kanons
  2. a b Kārlis Padegs[vanhentunut linkki] Virtuālā mākslas galerija
  3. Kārlis Padegs Nacionālā enciklopēdija
  4. Padegs un Padegs (Arkistoitu – Internet Archive) Latvijas Nacionālais mākslas muzejs

Lisää aiheesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]