Kyllä nolottaa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kyllä nolottaa (tansk. Klovn) on tanskalainen komediasarja. Sarjan huumori perustuu kiusallisiin ja noloihin tilanteisiin, joihin päähenkilöllä Frankilla on taipumus tahtomattaan jatkuvasti joutua. Sarja on ollut Tanskassa hyvin suosittu. Frankia esittää Frank Hvam, joka kehitti sarjan idean yhdessä toista päähenkilöä näyttelevän Casper Christensenin kanssa. Sarjan on sanottu ottaneen vaikutteita yhdysvaltalaisesta komediasarjasta Jäitä hattuun.[1] Sarjan roolihahmoilla on samat etunimet kuin heitä näyttelevillä henkilöillä.

Suomessa sarjaa esitti FST5 tiistai-iltaisin. Ruotsiksi sarjan nimi on Pinsamt. Sarjan pohjalta tehtiin elokuva Klovni – Kyllä nolottaa vuonna 2010.

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Viisivuotispäivä
  2. Uudet tanskalaiset
  3. Kotihovimestari
  4. Dalai Lama
  5. Huumeiden kummisetä
  6. Älä nosta koiraa
  7. Isän viimeinen toivomus
  8. Koko 44
  9. Hedelmätilaus
  10. Hyvästi jälleen, äiti

2. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Casa tua
  2. Bye bye Bodil
  3. Tapaus Don
  4. Thorin silmä
  5. Kuninkaallinen hovinarri
  6. It’s a jungle down there
  7. Lähettiläs
  8. Ristiäiset
  9. Marketin tyttö
  10. Frankin mahtava loma

3. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Roséviinin kirous
  2. Lontoon kashmiiri
  3. Pepino & Pepito
  4. Rakkaamme Nina
  5. 100 päivää Forumissa
  6. Biggie Blackie
  7. Eläköön demokratia
  8. Homojen Kennedy
  9. Tilintarkastajasmurffi-cd
  10. Hyvää joulua, Frank!

4. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nuoret sydämet
  2. Isän luona
  3. Juhannus
  4. Bornholm
  5. Apina nimeltä Ditmark
  6. Jarlin kuolema
  7. Pivertin polttarit
  8. Hejsan, Ruotsi
  9. Tango kolmelle
  10. Ups!

5. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mamma Mia
  2. Lisää juustoa, Christian Braad Thomsen?
  3. Valkoisen talon ainesta
  4. Kiitos ja näkemiin
  5. Japanilainen puutarha
  6. Fredriksbergin velho
  7. Kuuntele, Frank!
  8. Onneksi olkoon, Frank
  9. Lahjamuhvi
  10. Yllätys, Mia!

6. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuhmuuksia
  2. Turpa kiinni
  3. Kaislatossut ja muna
  4. Rouva Satunnainen
  5. Herra pomo
  6. Metsästystä linnassa
  7. Bispebjerg-temppu
  8. Halaus on hyvä hinta
  9. Harrastelijat
  10. Väärä paskahälytys

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]