Kvartetti

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kvartetto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee musiikkiryhmää. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Jousikvartetti Kronos Quartet esiintymässä Varsovassa vuonna 2006.

Kvartetti on neljän soittajan tai laulajan ryhmä, joka esittää musiikkia. Vastaavasti kvartetto sävellys, joka on kirjoitettu tällaista kokoonpanoa varten.

Tyypillinen kvartetti on jousikvartetti. Se muodostuu kahdesta viulusta, yhdestä alttoviulusta ja sellosta. Yksi ensimmäisistä jousikvartettojen säveltäjistä oli Joseph Haydn. Klassismin aikana jousikvartetot oli tarkoitettu amatöörien esitettäväksi eikä niitä julkaistu partituurina vaan jokainen soittaja näki vain oman stemmansa. Haydnin jousikvartettoihin kuuluvat esimerkiksi opus 33:en kuusi erityisen nokkelaa, kepeää ja melodista kvartettoa. Kvartettojen menuetit, jotka on nimetty scherzoiksi (ital. vitsaillen), pilailevat hovitanssin kustannuksella rikkomalla tanssin rytmikuvioita yllättävillä tauoilla. Opus 33:n muissakin osissa on paljon huumoria.[1][2]

Toinen yleinen kvartettityyppi on pianokvartetti joka koostuu viulusta, alttoviulusta, sellosta ja pianosta. Myöhemmin taidemusiikin piirissä on sävelletty kvartettoja hyvin erilaisille kokoonpanoille. Esimerkiksi säveltäjä Olivier Messiaenin toisen maailmansodan aikana sotavankileirillä kirjoittama Quatuor pour la fin du temps ("Maailmanlopun kvartetto") on tehty viululle, klarinetille, sellolle ja pianolle.

Jazz-musiikissa on torvisoitin-, kitara- ja saksofonikvartetteja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Grout Donald Jay et al.: A History of Western Music, 7th ed., s. 541-543. W.W. Norton & Company, Inc., 2005. ISBN 0-393-97991-1.
  2. Stanley Sadie: Musical Forms - String Quartet Classical Music Pages. Arkistoitu 10.8.2007. Viitattu 3.8. 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.