Kroopin Kilta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kroopin Kilta on turkulainen harrastajateatteriyhdistys, jonka jäsenten kiinnostuksen kohteena ovat keskiaika, viikingit sekä näytteleminen. Pääasiallisen toimintansa, eli esiintymisensä, kautta yhdistys pyrkii edistämään jäsentensä sekä yleisönsä keskiajan tuntemusta.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroopin Kilta ry:n tekemää teatteria voi kutsua lähinnä kontakti- ja improvisaatioteatteriksi. Esityksissä on olemassa käsikirjoitus "punaisena lankana" tai toisaalta jopa pelkkä käsikirjoitettu näytelmä, mutta suuri osa kohtauksista syntyy improvisoinnin kautta yleisön sekä muiden näyttelijöiden kanssa. Kroopin Killan toiminnan kulmakivi ovat monenlaiset juhlat ja tilaisuudet, joihin heidät on palkattu esiintymään luomaan aitoa menneisyyden tunnelmaa sekä juhlahumua. Toiminta-aluetta on Turku lähialueineen, sekä muu Etelä-Suomi Vantaata sekä Hämettä myöten.lähde?

Keskiaikaväki nauttii pidoista yhdessä yleisönsä kanssa samoissa pöydissä, syövät keskiaikaiseen tapaan ja puhuvat keskiaikaisia asioita, kuten juoruja, sahdin mausta, sadon onnistumisesta ja milloin mistäkin. Tanssi on myös tärkeä osa esitystä. Yleisö otetaan mukaan tanssimaan keskiaikaisia tansseja keskiaikaisen musiikin tahdeissa, jota vauhdittaa reipas laulanta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroopin Kilta perustettiin vuonna 2001 Turussa. Alun perin järjestön toiminnan tarkoitus oli olla yhteydenpitoväylänä Turun keskiaikaisilla markkinoilla esiintyvien välillä. Kysynnän vuoksi Kilta alkoi kuitenkin jo varhain tarjota esiintymisiä halukkaille. Teatterin jäseniä on runsaat sata.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]