Paini kesäolympialaisissa 1920 – kreikkalais-roomalaisen painin 67,5 kg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antwerpenin olympiakisojen kreikkalais-roomalaisen painin 67,5 kilon sarjaan osallistui 22 painijaa. Kukin maa sai asettaa enintään kaksi painijaa samaan sarjaan. Kreikkalais-roomalainen painittiin Bergvallin karsintajärjestelmällä, jossa ensiksi käytiin yksinkertainen cup-kilpailu kultamitalista. Voittajalle hävinneet koottiin sitten otteluihin hopeamitalista, ja lopuksi hopeapainijalle hävinneet pääsivät tavoittelemaan pronssimitalia.

Itse otteluissa painittiin ensiksi 10 minuutin jakso, jonka aikana hyväksyttiin vain selkävoitto. Tarvittaessa jatkettiin pistepainilla 15 minuutin jaksoissa.

Suomalaiset selvisivät loppuotteluun ja painijohdon kehotuksesta taktikoivat keskenään kultamitalin Väreelle, koska uskoivat Tammisen mahdollisuuksin enemmän hopeakamppailuissa, joihin hävinnyt osapuoli vielä loppuottelun jälkeen joutui. Hopean Tamminen voittikin selvästi.

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voittaja Hävinnyt aika
Suomen lippu Emil Väre Tanskan lippu Fritz Christiansen 3.13
Ranskan lippu Maurice Rohon Egypti Ahmed Rahmy 40.00
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Oral Swigart Italian lippu Walter Ranghieri 3.14
Tanskan lippu Charles Frisenfeldt Flag of Greece (1822-1978).svg Vasilios Pavlidis 1.48
Ruotsin lippu Holger Lindberg Alankomaiden lippu Johannes Nolten sr 7.11
Alankomaiden lippu Carl Coerse Ranskan lippu Théodore Bainconneau 3.30


  neljännesvälierät neljännesfinaalit semifinaalit loppuottelu
                                     
Suomen lippu  Emil Väre 4.37  
Ranskan lippu  Maurice Rohon  
  Suomen lippu  Emil Väre 25.40  
    Belgian lippu  Frits Janssens  
Belgian lippu  Frits Janssens 1.58
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu.  Oral Swigart  
  Suomen lippu  Emil Väre 8.13  
  Tanskan lippu  Charles Frisenfeldt  
Tanskan lippu  Charles Frisenfeldt 5.35  
Belgian lippu  Auguste Savonnet  
  Tanskan lippu  Charles Frisenfeldt 5.33
    Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu.  George Metropoulos  
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu.  George Metropoulos 25.00
Flag of Greece (1822-1978).svg  Vasileios Vougoukos  
  Suomen lippu  Emil Väre 4.30
  Suomen lippu  Taavi Tamminen
Suomen lippu  Taavi Tamminen 0.30  
Tšekkoslovakian lippu  František Kopřiva  
  Suomen lippu  Taavi Tamminen 12.34
    Norjan lippu  Richard Frydenlund  
Norjan lippu  Richard Frydenlund 25.00
Ruotsin lippu  Gustef Nilsson  
  Suomen lippu  Taavi Tamminen 27.19  
  Norjan lippu  Fritjof Andersen    
Norjan lippu  Fritjof Andersen 26.06  
Ruotsin lippu  Holger Lindberg  
  Norjan lippu  Fritjof Andersen 13.07       
    Alankomaiden lippu  Carl Coerse         
Alankomaiden lippu  Carl Coerse 4.23
Tšekkoslovakian lippu  Karel Halik  


Ottelut hopeamitalista

Voittaja Hävinnyt aika
Belgian lippu Frits Janssens Tanskan lippu Fritz Christiansen 25.00
Suomen lippu Taavi Tamminen Belgian lippu Frits Janssens 13.33
Tanskan lippu Charles Frisenfeldt Ranskan lippu Maurice Rohon wo
Suomen lippu Taavi Tamminen Tanskan lippu Charles Frisenfeldt 11.57

Ottelut pronssimitalista

Voittaja Hävinnyt aika
Norjan lippu Fritjof Andersen Tanskan lippu Charles Frisenfeldt wo
Norjan lippu Fritjof Andersen Tšekkoslovakian lippu František Kopřiva 0.54
Belgian lippu Frits Janssens Norjan lippu Richard Frydenlund 2.25
Norjan lippu Fritjof Andersen Belgian lippu Frits Janssens 3.19

Lopullinen järjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Painija
1 Suomen lippu Emil Väre
2 Suomen lippu Taavi Tamminen
3 Norjan lippu Fritjof Andersen

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]