Koulutusrahasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koulutusrahasto oli työmarkkinaosapuolten (työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen) hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä oli edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen. Koulutusrahaston toimintaa valvoi Finanssivalvonta (Fiva).

Rahaston etuuksia olivat palkansaajille ja yrittäjille maksettava opintovapaan aikainen aikuiskoulutustuki sekä ammatillisen tutkinnon suorittaneille maksettava ammattitutkintostipendi. Vuonna 2017 rahaston maksamien etuuksien määrä oli yhteensä 198,2 miljoonaa euroa, josta aikuiskoulutustukea maksettiin 24 356 henkilölle yhteensä 188,3 miljoonaa euroa. Ammattitutkintostipendejä maksettiin 24 588 henkilölle yhteensä 9,9 miljoonaa euroa.

Aikuiskoulutustuesta säädetään aikuiskoulutustuesta annetussa laissa (1276/2000) ja ammattitutkintostipendistä Koulutusrahastosta annetussa laissa (1306/2002).

Ammattitutkintostipendin, palkansaajan aikuiskoulutustuen ja Koulutusrahaston hallintokulujen rahoituksesta vastaa Työttömyysvakuutusrahasto, jonka toiminta rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksutuloilla. Valtio vastaa yrittäjän aikuiskoulutustuen rahoituksesta sekä valtion palveluksessa olevien henkilöiden ammattitutkintostipendin rahoituksesta.

Rahaston toimisto sijaitsi Helsingin keskustassa ja sen palveluksessa oli yli 40 henkilöä.

Koulutusrahasto ja Työttömyysvakuutusrahasto TVR yhdistyivät Työllisyysrahastoksi 1.1.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]