Kotilieden lämpöä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kotilieden lämpöä
Home Fires
Tyyli historiallinen draama
Kestoaika 44–46 min
Perustuu Julie Summersin Jambusters
Alkuperämaa  Iso-Britannia
Esitetty Iso-Britannia 3. toukokuuta 2015 – 8. toukokuuta 2016
Tuotantokausia 2
Jaksoja 12
Tuotanto
Ohjaaja(t) Robert Quinn
Bruce Goodinson
Käsikirjoittaja(t) Simon Block
Tuotantoyhtiö(t) ITV, Masterpiece Production
Aiheesta muualla
IMDb

Kotilieden lämpöä (Home Fires) on brittiläinen televisiosarja, jonka tapahtumat sijoittuvat Englantiin toisen maailmansodan aikana. Sarja on saanut innoituksensa Julie Summersin kirjasta Jambusters. Päähenkilöitä ovat Great Paxford -nimisen maalaiskylän naiset, jotka osallistuvat Women's Institute -järjestön toimintaan. Sarjan tapahtumat alkavat sodan lähestyessä elokuussa 1939.

Sarjan ensimmäinen, kuuden jakson mittainen tuotantokausi valmistui vuonna 2015 ja toinen vuonna 2016. Suomessa sarja on esitetty Yle TV1 -kanavalla. Ensimmäisen kauden jaksot esitettiin 26. helmikuuta1. huhtikuuta 2016, ja toisen kauden jaksot 30. syyskuuta4. marraskuuta 2016. Ohjelma oli katsottavissa myös Yle Areenassa. [1][2]

Sarjan henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Frances Barden (Samantha Bond) on naisjärjestön johtaja, jolla on vahva usko järjestön hyvän tulevaisuuden suhteen. Hän on naimisissa Peter Bardenin kanssa.
  • Peter Barden (Anthony Calf) on bisnesmies. Bardenin johtamassa tehtaassa valmistetaan sodan aikana muun muassa laskuvarjoja armeijan tarpeisiin.
  • Bryn Brindsley (Daniel Ryan) on teurastaja ja pitää lihakauppaa yhdessä puolisonsa Miriamin kanssa.
  • Miriam Brindsley (Claire Price) on Bryn Brinsleyn vaimo. Miriam koittaa kaikin keinoin estää pariskunnan poikaa Davidia lähtemästä sotaan, mutta David värväytyy salaa.
  • Erica Campbell (Frances Grey) on farmaseutti ja lääkäri Will Campbellin puoliso.
  • Kate Campbell (Rachel Hurd-Wood) on Erica ja Will Campbellin vanhempi tytär.
  • Laura Campbell (Leila Mimmack) on Erica ja Will Campbellin nuorempi tytär. Hän kuuluu Women's Auxiliary Air Forceen, mutta tulee erotetuksi. Erottamisen syynä on suhde päällystöön kuuluvan Richardin kanssa, joka on naimisissa.
  • Will Campbell (Ed Stoppard) on lääkäri. Campbell joutuu itse potilaaksi, kun hänellä todetaan keuhkosyöpä.
  • Joyce Cameron (Francesca Annis) on kartanonrouva ja järjestön vanha puheenjohtaja.
  • Sarah Collingborne (Ruth Gemmell) on Frances Bardenin sisko ja kylän pastorin puoliso.
  • Stanley Farrow (Chris Coghill) on maanviljelijä.
  • Steph Farrow (Clare Calbraith) on maatilan emäntä ja Stanley Farrow'n puoliso. Stanleyn lähdettyä rintamalle, vastuu tilasta jää Stephille. Pariskunnalla on poika, jonka nimi on myös Stanley.
  • Teresa Fenchurch (Leanne Best) on paikallisen koulun opettaja. Hän asuu vuokralla Alison Scotlockin luona, ja heistä tulee ystävät.
  • Claire Hillman (Daisy Badger) on Bardeneiden kotiapulainen. Aiemmin hän työskenteli Joyce Cameronilla. Toisen tuotantokauden alussa hän menee naimisiin Spencer Wilsonin kanssa.
  • Jenny Marshall (Jodie Hamblet) työskentelee puhelinvaihteessa. Ensimmäisen kauden alussa hän seurustelee Spencer Wilsonin kanssa, joka kuitenkin myöhemmin valitsee puolisokseen Clairen. Jenny on hyvin utelias ja sekaantuu usein asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.
  • Marek Novotny (Alexandre Willaume) on tšekkisotilas, jonka kanssa Pat Simms ystävystyy.
  • Alison Scotlock (Fenella Woolgar) on menettänyt puolisonsa Georgen ensimmäisessä maailmansodassa. Koska talossa on tilaa, hän ottaa vuokralaiseksi Teresa Fenchurchin. Sotatilasta hyötymään pyrkivät keinottelijat kiristävät Alisonia, jotta tämä väärentäisi kirjanpitotietoja heidän edukseen. Petos tulee ilmi ja Alison joutuu kuulusteluihin.
  • Bob Simms (Mark Bazeley) on menestystä tavoitteleva kirjailija. Hän on ollut sotareportterina ja saanut sirpaleista vammoja käteensä ja jalkaansa. Hän on hyvin itsekeskeinen, määräilee jatkuvasti vaimoaan ja haluaisi tämän olevan jatkuvasti vain kotona palvelemassa häntä.
  • Pat Simms (Claire Rushbrook) on Bob Simmsin vaimo, joka on vuosia kärsinyt miehensä huonosta kohtelusta. Pat yrittää kaikkensa pitääkseen miehensä tyytyväisenä, mutta tälle ei riitä mikään. Pat suunnittelee jo lähtevänsä puolisonsa luota, mutta Bob uhkailee jälleen vaimoaan ja sanoo, ettei Pat pärjää yksin.
  • Spencer Wilson (Mike Noble) on paikallinen postimies.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kotilieden lämpöä 26.01.2016. Yle. Viitattu 13.11.2016.
  2. Kotilieden lämpöä – uusia jaksoja 8.9.2016. Yle. Viitattu 13.11.2016.