Kisse-sarja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kisse-sarja on Helena Meripaaden kirjoittama kolmiosainen kirjasarja. Se kertoo nuoresta naisesta nimeltä Kisse, joka on tuttu Koirahullun päiväkirja -sarjasta. Kissellä on kolme koiraa Varga, Furi ja Rosi. Hänellä on myös lemmikkifretti Vinka. Hän asuu isänsä kanssa kerrostaloasunnossa Helsingissä. Hänen äitinsä asuu Rovaniemellä uuden miehensä ja Kissen velipuolen kanssa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäni frettinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kirja on Elämäni frettinä. Siinä Kisse palaa takaisin Hollannista ja tapaa heti lentokentällä mukavan miehen, Sharkin. Heillä on pientä romanssinpoikasta, mutta juttu tyssää siihen, että Shark osoittautuukin aivan ihme hyypiöksi. Kisse huomaa, että hän alkaa olla kyllästynyt koiriin. Hänestä tuntuu, ettei hän enää välitä koirista, vaan pelkästään niiden saamasta huomiosta kaikissa kisoissa. Hän saisi myös suositun Cleo-koiran huostaansa ja hoitaa sen tulevia pentuja, mutta kun Rosi joutuu onnettomuuteen, hän päättää olla ottamatta enää yhtään koiraa. Hän myös yrittää keskittyä ylioppilaskokeisiin ja päästä eläinlääkikseen. Mutta kirjan lopussa käykin ilmi, ettei hän ole päässyt läpi ja hänen täytyy alkaa etsiä itselleen työpaikkaa.

Pöllöhilloa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan toinen kirja on nimeltään Pöllöhilloa. Kisse on töissä teatterin sekatyömiehenä. Syksy on pitkällä ja isä työmatkalla. Hän masentuu, eikä keksi mitään hyödyllistä. Lopulta hänen ystävänsä Jassu ottaa häneen yhteyttä. Tämän hevonen tarvitsisi pesua sen arpeen, mutta Jassulla ei ole aikaa käydä sitä aina pesemässä. Niinpä hän pyytää Kisseä apuun. Mutta eräänä päivänä hevonen pääsee Kisseltä karkuun ja Kisse pelästyy. Hän on aivan varma, että Jassu vihaa häntä, eikä pidä yhteyttä Jassuun. Lopulta kuitenkin Jassu saa hänet kiinni, eikä ole yhtään vihainen. Tallilla on myös ratsupoliisi nimeltään Raimo Rapeli, jota kaikki kutsuvat Raivo Rapeliksi. Häntä pelätään jo hänen suuren kokonsa vuoksi, mutta Kisse ystävystyy hänen kanssaan. Kisse löytää työpaikkahakemuksen Kennelliittoon ja päättää hakea sinne töihin. Yllätyksekseen hän pääsee sinne töihin ja aloittaa taas normaalin elämän.

Koppakuoriaiskevät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan kolmas kirja on Koppakuoriaiskevät. Kirjassa Kisse auttaa 15-vuotiasta Emmaa, jolla on whippet Tikki ja suuri, arvaamaton koira Kazan. Emman isäpuoli ei pidä koirista, ei varsinkaan kurittomasta Kazanista, joten Emman täytyy luopua koirasta. Kisse löytää Kazanille uuden kodin entisen ratsupoliisin luota. Kirjassa Kisse tutustuu Janne nimiseen poikaan, ja he alkavat seurustella. Kisse päättää myös hakea oikeustieteelliseen.

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kisse: Nuori nainen, jolla on kolme koiraa, Varga, Furi ja Rosi. Hänellä on myös lemmikkifretti Vinka. Hän asuu isänsä kanssa ja riitelee usein tämän kanssa. Mutta loppujen lopuksi hän haluaa kuitenkin asua isänsä, kuin äitinsä kanssa.
  • Faija: Kissen isä, keski-ikäinen mies, joka elättää tytärtään ja tämän koiralaumaa. Usein hän ei voi sietää tyttärensä koiria, mutta ei voi kuitenkaan heittää niitä ulos. Kaikesta juroudestaan huolimatta hän rakastaa Kisseä paljon, eikä vaihtaisi tätä mihinkään.
  • Mutsi: Kissen äiti, keski-ikäinen nainen, joka asuu Rovaniemellä uuden miehensä ja poikansa kanssa. Hän haluaisi kuulua Kissen elämään enemmän, mutta Kisse on verisesti loukkaantunut hänellä, kun hän jätti heidät sillä tavalla monia vuosia sitten.
  • Ulla: Kissen hyvä ystävä ja tuttu Koirahullun päiväkirja-sarjasta. Hänellä on belgianpaimenkoira Dara.
  • Shark: Kissen "ihastus" Elämäni frettinä kirjassa. Paljastui lopulta täydelliseksi ääliöksi.
  • Janne: Kissen poikaystävä Koppakuoriaiskevät kirjassa. Hän on hyvin ystävällinen ja välittää Kissestä aidosti. Hänen isoäidillään on papukaija nimeltä Kitty ja se on Kissen mielestä oikein hauska otus.
  • Antti: Jannen pikkuveli, jota sanotaan kirjassa myös Maissiksi, johon Kisse tutustuu Pöllöhilloa kirjassa. Space Oddity-bändin laulaja.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]