Kiinan teatteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiinan teatteri käsittää Kiinassa käytettyjen teatteriesitysten yleiset muodot. Kiinan teatteri on muodostunut nykyisen kaltaiseksi pitkän historian aikana ja siihen ovat vaikuttaneet monet seikat, joita ovat laulu, tanssi, tarinankerronta, nukketeatteri ja varjoteatteri. Han-dynastian aikana yleisintä viihdettä oli Sadaksi huvitukseksi kutsuttu sirkus, jossa esitettiin taika- ja akrobaattitemppuja, taisteluesityksiä ja musiikillisia esityksiä. Ajan tanssit perustuivat tarinoihin ja tansseissa esiinnyttiin ihmisten tai eläinten hahmoissa. Miiminäytelmät yleistyivät Tang-dynastian aikana 600-900-luvuilla. Hoveissa esitettyjä rituaalitansseja on esitetty tiedettävästi Zhou-dynastian ajasta saakka. Näihin rituaalitansseihin yhdistyi varhaisemmilta ajoilta peräisin olevat rituaalimusiikit ja tanssit. Hoveissa tanssia ja musiikkia esittivät myös hovinarrit. Kiinalainen nukketeatteri on kehittynyt todennäköisesti hautajaisrituaalien pohjalta, joissa nukeilla esitettiin kuolleita ihmisiä. Varsinainen nukketeatteri kehittyi Han-dynastian aikana. Tang-dynastian aikana käytettiin kepeissä olevien nukkejen lisäksi marionettinukkeja. Song-dynastian aikana 900-1200-luvuilla nukketeatteri yleistyi koko Kiinassa. Varjoteatteri Kiinassa on muotoutunut todennäköisesti myöhemmin kuin nukketeatteri. Tiedettävästi sitä on esitetty Tang-dynastian ajasta saakka. Se on saattanut syntyä tarinankerronnan ja kuvien käytön yhdistymisestä esityksissä, joka on johtanut varjokuvien käyttöönottoon ja josta on vähitellen muotoutunut varjoteatteri. Kiinassa oli menneinä aikoina tarinankerronnan perinne, joka on vaikuttanut nykyiseen kiinalaiseen draamaan. Perinne on myös vaikuttanut kiinalaiseen kertomakirjallisuuteen. Tarinankerrontaperinne sai alkunsa buddhalaisten munkkien tarinoista, joihin yhdistettiin musiikkia ja kuvatauluja. Kiinassa muotoutuivat 700-luvulta alkaen farssinäytelmät, joihin kuuluivat adjutanttinäytelmät. Song-dynastian aikana sai alkunsa varieteenäytelmät, joissa alkuun oli viiden roolin teatterimuoto. 1100-luvulla Kiinassa syntyi nanxi-teatteri, jonka keskus oli Wenzhou. Tämä teatterimuoto oli musiikkiteatteria, jossa vuorottelivat dialogi, restatiivi ja aariat. Se oli ensimmäinen täydellinen draamamuoto Kiinassa. Yuan-dynastian aikana 1200-luvulla Pohjois-Kiinassa syntyi varieteeteatterin ja draaman yhdistelmä zaju. Tämä oli ensimmäinen teatterimuoto Kiinassa, jossa otettiin käyttöön varsinainen näytelmänkirjoitus. Näissä näytelmissä otettiin alkuun kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, mutta myöhemmin niissä keskityttiin kunfutselaisten arvojen tukemiseen. Nanxi-teatterin pohjalta syntyi uusi teatterimuoto, kunqu, jossa käytetty kirjakieli ja musiikki olivat hienostunutta. Tässä teatterimuodossa käytettyt puvut olivat usein myös hienostuneita. Samoihin aikoihin esitettiin kukkadraamoja, joissa esittyksiin yhdistettiin akrobatiaa ja taisteluelementtejä. Yang-dynastian aikana sai alkuunsa myös kalistinooppera, jossa käytettiin jousisoittimia. Tämä oopperamuoto tuli suosituksi Pekingin seudulla ja pian muotoutui Pekingooppera. 1900-luvulla Kiinassa yleistyi puheteatteri.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veli Rosenberg: Laulusta ja tanssista Peking-oopperaan-kiinalaisen teatterin vaiheita Suomi-Kiina seura. Viitattu 22.3.2024.