Keuhkosammal

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keuhkosammal
Keuhkosammalta ja sen sukusolupesäkkeistöjä.
Keuhkosammalta ja sen sukusolupesäkkeistöjä.
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Sammalet Bryobionta
Kaari: Maksasammalet Marchantiophyta
Luokka: Maksasammalet Marchantiopsida
Lahko: Keuhkosammalet Marchantiales
Heimo: Keuhkosammalet Marchantiaceae
Suku: Keuhkosammalet Marchantia
Laji: polymorpha
Kaksiosainen nimi

Marchantia polymorpha
L.[1]

Katso myös

  Keuhkosammal Wikispeciesissä
  Keuhkosammal Commonsissa

Keuhkosammal (Marchantia polymorpha) on keuhkosammalten sukuun kuuluva maksasammallaji.

Keuhkosammal jaetaan kolmeen alalajiin:[2]

  • tunturikeuhkosammal (Marchantia polymorpha subsp. montivagans, syn. M. alpestris)
  • rantakeuhkosammal (Marchantia polymorpha subsp. polymorpha, syn. M. aquatica)
  • palokeuhkosammal (Marchantia polymorpha subsp. ruderalis, syn. M. polymorpha)

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keuhkosammalella on litteä, alustanmyötäinen sekovarsi. Se kasvaa melko isoina ruusukkeina. Sen kahtia jakautuvien liuskojen yläpinta on verkkouurteinen ja siinä on pistemäisiä ilmarakoja. Keuhkosammalen liuskoissa on tumma keskisuoni ja alapinnalla juurtumahapsia. Itulevyt eli itujyväset kehittyvät liuskojen yläpinnalla olevissa maljamaisissa itukoreissa. Keuhkosammal on kaksikotinen ja sen muna- ja siittiöpesäkkeet syntyvät sateenvarjomaisiin pesäkkeenkannattimiin. Munapesäkkeistön kannattimet ovat pitempivartisia ja niiden päässä on liuskainen kilpi, jonka alapinnalle munapesäkkeet eli arkegoniot kehittyvät. Siittiöpesäkkeistön kannattimet ovat lyhyempivartisia ja niiden päässä on lähes yhtenäinen kilpi, jonka yläpinnalle siittiöpesäkkeet eli anteridiot kehittyvät.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keuhkosammalta kasvaa ympäri maailman lauhkeilla ja viileillä alueilla. Se on yleinen koko Suomessa.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keuhkosammal kasvaa monenlaisilla kosteilla paikoilla kuten lähteiköissä, soilla ja rannoilla sekä paloalueilla ja kulttuuribiotoopeissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tauno Ulvinen, Kimmo Syrjänen ja Susanna Anttila (toim.): Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2002. ISBN 952-11-1153-4 (PDF), painetussa muodossa ISBN 952-11-1152-6 (nid.). Teoksen verkkoversio.
  2. Ulvinen, T. ja Syrjänen, K.: Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa. Suomen ympäristökeskus, 2009. ISBN 978-952-11-3247-6. Teoksen verkkoversio.
  3. Rikkinen, Jouko: Jäkälät ja sammalet suomen luonnossa. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22221-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]