Kesyhanhi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merihanhesta polveutuva kesyhanhi
Joutsenhanhesta polveutuva kyhmyhanhi

Kesyhanhi tarkoittaa ihmisen kotieläimikseen kesyttämiä hanhia. Useimmat kesyhanhet polveutuvat eurooppalaisesta merihanhesta (Anser anser), osa puolestaan aasialaisesta joutsenhanhesta (Anser cygnoides). Hanhia on pidetty kotieläiminä jo 4 000 vuotta sitten Egyptissä.

Hanhia jalostettaessa on valittu mahdollisimman suuria yksilöitä, niinpä kesyhanhi voi painaa jopa kymmenen kilogrammaa, kun taas sen kantamuoto merihanhi painaa vain noin neljä kiloa. Ero näkyy hanhien ruumiinrakenteessa: siinä missä villihanhien takapää on vaakasuora ja ohut, kesyhanhien takapäähän kertyy runsaasti rasvaa, ja ne ovat tukevia ja joutuvat liikkumaan pystymmässä asennossa. Takapainoisuus myös estää kesyjä hanhia lentämästä.

Hanhia on pidetty aikojen kueluessa kotieläimenä lihan, munien ja höyhenten vuoksi. Lisäksi hanhenmaksaa valmistetaan ruoaksi. Hanhenmaksan tuotantomenetelmiä pidetään kuitenkin eettisesti julmina, sillä osaa hanhista pakkoruokitaan ennen teurastusta, jotta maksa kasvaisi suuremmaksi.

Twente maatiaishanhi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.