Keskustelu mallineesta:ValtioHDI

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mallineen päivittäminen[muokkaa wikitekstiä]

Päivitin mallineen 7. huhtikuuta 2011 seuraavasti:

  • Undp:n HDI-sivulta löytyy "rakenna oma taulukkosi" -ominaisuus[1], jolla saa xls-tiedostoon haluamansa datan. Valitse kaikki maat ja laita vain hdi-indeksi näkymään. (Nykyisin voi saada jo sijanumeronkin.)
  • järjestä taulukko aakkosjärjestykseen
  • Lataa täältä[2] maalista ISO 3166-1 -koodeineen (2 kirjainta)
  • Kopioi ISO-koodilista samaan taulukkoon HDI-arvon/HDI-sijalukujen kanssa
  • Taulukko heittää jonkin verran, kun kaikki maalistan maat eivät ole "oikeita" (tunnustettuja tms.) valtioita. Tsekkaile taulukkoa alaspäin rullaillessa tietyin väliajoin onko maiden nimillä ja lyhenteillä jonkinlaista korrelaatiota; jos ei, ei muuta kuin haarukoimaan.
  • lopputuloksena pitäisi olla samanlainen maalista kuin mallineessa

Tähän voi hyvin olla jokin helpompi tapa, mutta se ei minulla tullut mieleen kun halusin päivittämisen saada tehtyä jollain ajanjaksolla ja ilman valtaisaa käsityötä.

Hienoinen ongelma mallineessa on se, että kaikista maista ei ole vuoden 2010 raportissa tietoja (esim. Oman, Antigua ja Barbuda). Nykyisellään niiden HDI-arvon kohdalla on viiva. Minusta se on toisaalta parempi kuin vaikka 2009 raportin arvo, koska tuossa uudessa raportissa on muutettu laskentatapaa jotenkin niin että uudella tavalla hdi-arvot ovat hieman pienempiä tjsp. Lisäksi tulee käsityötä, jos jokaista poikkeusta ryhtyy muuttamaan valtioartikkeleihin (ja luopuu mallineen käytöstä). Esim. 2011 raportissa noiden maiden luvut voivatkin taas olla mukana, ja sitten artikkeleja pitää taas venkslata.--avanninen 8. huhtikuuta 2011 kello 00.09 (EEST)[vastaa]

Pilkulliseksi?[muokkaa wikitekstiä]

Saisiko pistettä muutettua pilkulliseksi? Näyttäisi paremmalta - ja olisi oikeinkin.--Huhdanjo (keskustelu) 16. heinäkuuta 2015 kello 12.46 (EEST)[vastaa]

Ihan perusteltu pyyntö, ja näköjään toimii ok, kun kirjoittaa (tai käskee taulukkolaskentaohjelman tms. muuntaa) mallineeseen pilkut pisteiden sijaan. Oli desimaalipisteet varmaan lähdeaineiston perua; ei oltu huomattu muuttaa lähdeaineiston desimaalipisteitä suomaisittain desimaalipilkuiksi. Testasin toiminnan hetki sitten Albanian, Afganistanin ja Norjan lukemilla, jotka siirsin jo heinäkuun 2014 julkaisun eli vuoden 2013 HDI-indeksin mukaisiksi. Muut 184 maata jonkin ajan kuluttua.--Paju (keskustelu) 5. syyskuuta 2015 kello 14.21 (EEST)[vastaa]

Päivittää[muokkaa wikitekstiä]

Tämä lista pitäisi päivittää. Se sisältää vanhoja tietoja. Aybeg (keskustelu) 4. huhtikuuta 2022 kello 18.57 (EEST)[vastaa]

Päivitetty. Anr (keskustelu) 4. huhtikuuta 2022 kello 22.38 (EEST)[vastaa]